Kolumnit Uutiset

Vallinpuistoja tarvitaan lisää

Vallin grillin tontille noussut pikkuinen Vallinpuisto on hyvä esimerkki siitä, kuinka pitkälle hyvä idea ja yhteistyö voivat kantaa.

Pieni taskupuisto on jo kasvanut kokoaan paljon suuremmaksi.

Toivottavasti Vallinpuisto saa mahdollisimman monta seuraajaa. Kyllä Hämeenlinnan keskustaan mahtuisivat vallan mainiosti Arvinpuisto, Birgerinpuisto ja vaikkapa Prykipuisto nykyiselle Palokunnankadulle.

Ja jos ei itse viitsi tai ehdi rakentaa taskupuistoa, voi Vallinpuiston adoptoida vaikka päiväkodin tai kerrostalon pihalle. Näppärää.

Missä on määrätty, että kaupunkien keskustojen on oltava harmaita kivierämaita?

Istutetaan laitakaupungin joutomaille kukkivia perennoja tai vaikkapa raparperia. Otetaan yhteyttä kaupunkiin ja raivataan Vankanlähteen ympäristön säälittävä rytökasa.

Mikä ihana paikka se olisikaan nauttia urbaanista keitaasta!

Ajatuksia on helppo heitellä, mutta mistä saadaan tekijöitä aikana, kun kiire ja tuottavuus tuntuu olevan kaiken elämisen edellytys?

Katson maailmaa ilmeisesti ruusunpunaisten lasien läpi, kun uskon, että nyt on kasvamassa omaa sukupolveani järkevämpiä nuoria. He ovat kasvaneet kaupunkilaisiksi ja valmiita saamaan kivikylän vihertämään. Ei kaikilla ole autoa ja kesämökkiä, eikä kaikilla työ määrää elämisen tahtia.

Loppujen lopuksi ei ole kyse edes isoista asioista. Jo yksi pelargoni levittää ympärilleen iloa.

Hämeenlinna tarvitsee lisää Vallinpuistoja. Me tarvitsemme vihreitä hengähdyspaikkoja sinisille ajatuksille ja vaaleanpunaisille unelmille.

Kaikkea emme saa valmiina, mutta miksemme me ota hoitaaksemme kummipuistoa?

On turha valittaa, jos ei ole valmis ottamaan vastuuta. Ne ajat ovat ohi, kun saimme kaiken valmiina ja kaupunki hoiti puistonsa tiptop-kuntoon.

Minä kasvoin kaupungissa, jonka puistoissa oli kyltit, joissa luki: ”Älä tallaa nurmikkoa”.

Ensimmäiset puistossa piknikillä olleet ihmiset näin Hyde Parkissa Lontoossa 15-vuotiaana. Suomalaisen silmissä se oli kovin kummallista.

Onneksi nyt eletään toisia aikoja.

Tuntuu vapauttavalta, kun upeasti kunnostettuun Liikennepuistoonkin jätetään niittyä ja tehdään hyötypuutarha.

Tuntuu, että Suomessa on oivallettu vasta nyt jotakin olennaista: puistot ovat elämistä ja tekemistä, eivät ihailemista varten.