Uutiset

Valloittavia hymyjä ja uteliaita kieliä

Etujalat ovat sievästi rinnan päällä ja suuret silmät tuijottavat rävähtämättä kohti. Asennosta tulee mieleen ensimmäisenä orava. Mutta ei. Trooppisen eläintalon kakkoskerroksessa altaansa lasin läpi katsoo silmälasikaimaani.

Katsetta ei voi sanoa hellyttäväksi, ja lähinnä lasia välkähtää terävä alahammas. Naaraalla ei ole nimeä, mutta jos olisi, se voisi olla vaikka Pukari-Birgitta.

– Se on todella pahapäinen. Se ei ole tullut toimeen yhdenkään lajitoverinsa kanssa. Selkäänsä ovat saaneet, kertovat eläintenhoitajat Jarmo Lanki ja Risto Räkköläinen.

Koiran kerjäysasentoa muistuttava keikistely hämää. Tiukka liskomimmi on nimittäin jähmettynyt saalistusasentoon. Lasin toisella puolella liikuskelevat toljottajat ovat hyvää kytättävää.

Birgitan – tai miksi kaimaani sitten tahtoisikin itseään kutsuttavan – ja kumppaneiden, kuten lapsia erityisesti viehättävän vesivaraani Willyn, maisemat vaihtuvat vuodenvaihteen tietämissä. Trooppinen eläintalo muuttaa Hämeenlinnasta Helsinkiin, koska tila loppuu kesken.

– Esimerkiksi liskoille on saatava nelinkertaiset tilat. Jos olisimme voineet laajentaa täällä, emme lähtisi minnekään. Uusi paikka on kolminkertainen nykyisiin 400 neliöön verrattuna. Toinen hyvä puoli on se, että se on yhdessä kerroksessa, Lanki listaa.

Myrkyllinen, mutta leppoisa

Muutto käynnissä tai ei, Hämeenlinnassa ehditään vielä nähdä uusia naamoja. Myrkkykäärmeitä tulee näinä päivinä muutama lisää.

– Meidän komealle pojalle tulee tyttökaveri, Lanki nauraa ja vilkaisee terraarionsa puussa loikoilevaa vihreää mambaa.

Lanki ja Räkköläinen ovat pitkän linjan ”käärmemiehiä” ja puhuvat eläintalonsa asukkaista hellästi – kuin koiraihminen hauvastaan tai hevosihminen hummastaan. Heidän mukaansa monet eläintalon asukeista ovat leppoisia ja säyseitä. Omalla tavallaan, sillä terraarioihin ei sentään ole sormia tunkeminen.

Trooppiset kauhukalkkarot Juanita ja Joan makaavat tyynesti solmukekona terraariossaan. Maailman pelätyimmän ja myrkyllisimmän kalkkarokäärmeen kalistin pitäisi hyytävää melua, jos käärme hermostuisi.

– Nämä eivät häiriinny hoitamisesta eivätkä katselijoista. Kalistelua ei ole kuultu kertaakaan, hoitajat kertovat.

Naapuriterraarion nimetön puffadderi-koiras on kauhukalkkaropariskuntaa kiinnostuneempi lasintakaisesta liikehdinnästä. ”Puhisijakyyn” haarakas kieli lipoo kuvioita ilmaan.

Mikä nimeksi kobralle tai kaimaanille?

Trooppisen eläintalon asukkaista vain muutamalla on oma nimi. Willy, Juanita ja Joan ovat harvoja poikkeuksia. Vierailijat kyselevät nimiä usein, joten kansainvälisen eläinten päivän kunniaksi polkaistaan pystyyn nimikilpailu.

Ja kas näin se käy: Trooppisen eläintalon vielä nimettömille asukkaille saa ehdottaa nimeä lokakuun loppuun saakka. Ehdotukset kirjoitetaan paperille, johon merkitään eläinlaji ja nimiehdotus. Paperiin lisätään myös ehdottajan yhteystiedot, sillä parhaiden nimien keksijöille on luvassa eläintalon pääsylippuja.

Eläintalon ulko-oven tuntumaan ilmestyy tällä viikolla laatikko ehdotuksia varten.

Syksyn mittaan selvinnee, millaisen nimen esimerkiksi eloisa egyptinkobra vie mukanaan Helsinkiin.

Nimellä on väliä, Lanki ja Räkköläinen myöntävät. Matelija ei ehkä ole yhtä ilmeikäs kuin kissa, mutta persoonaton se ei silti ole.

– Jos käärmeenpoikasia tulee vaikka 50, ne ovat kaikki erilaisia. Jotkut käyvät hanakasti kimppuun, toiset ovat hyvinkin säyseitä, Lanki kuvailee.

Willy-varaani on tottunut hoitajiinsa niin hyvin, että yrittää välillä kiivetä syliin. Mutta vain aamuisin.

– Jos esimerkiksi siivoamaan menee muina aikoina, Willy on hämmentynyt ja saattaa pelotella tulijaa pullistamalla kaulaansa. (HäSa)

Päivän lehti

28.1.2020