Valmentamisen monet eri tavat – Olli Salo ja Antti Pennanen

Olen journalismissani – Viikkouutiset, Urheilulehti www.urheilulehti.fi,  ja www.paf.com  – esittänyt jääkiekkoilun sellaisena ilmiönä Suomessa, että olisi yksi muita edellä oleva pelitapa (kiekkokontrolli), että olisi jokin yksi ja ainoa muita edellä oleva valmentamisen tyyli (joka perustaa ennen muuta pelaamisen taktiikan luomiseen), että olisi yksi ja ainoa seurajohtamisen malli, jonka keskiöön tulisi asettaa urheilujohtajan ja päävalmentajan voimakaksikko. On selvää, ettei jääkiekkotodellisuus ole noin mustavalkoinen, se ei tule koskaan taipumaan noin tiukkoihin raameihin eikä sen pidäkään muuttua määräänsä enempää vaihtoehdottomaksi yksien totuuksien maailmaksi.
 
Miksi sitten olen maalannut ainoastaan harvoilla väreillä, vaikka minulla olisi ollut käytettävissäni koko väripaletin kirjo? Kyse on mediastrategiasta, päätöksestä, jonka tavoite on ollut vain ja ainoastaan herättää keskusteluja. Toki olen oikeastikin sitä mieltä, että suomalaisen jääkiekkoilun olisi entistä laajemmin perustettava johonkin yhteiseen peli-identiteettiin, valmentajien tulisi panostaa fysiikan ja tekniikan sijaan enemmän pelin ymmärtämiseen ja valmentamiseen sekä seuroissa valtaa tulisi siirtää talouspuolelta tekijäpuolelle. Mutta vaikka olen noiden asioiden kannalla, olen esittänyt niitä turhan yksioikoisena totuutena – ja niin teen jatkossakin.
Sain omin silmin ja korvin todistaa tällä kaudella, miten jääkiekkoyhteisö ei taivu ikään kuin ylhäältä alas sen päälle asettamaani yksisilmäiseen muottiin. Viittaan tällä HPK:n A-junioreiden saavuttamaan sensaatiomaiseen SM-pronssiin.
 
Kerhon A:n nykyinen päävalmentaja Olli Salo ja edellinen päävalmentaja Antti Pennanen ovat sanan täydessä merkityksessä kaksi aivan erilaista jääkiekkovalmentajaa. En oikeastaan keksi ainuttakaan näitä kahta valmentajaa yhdistävää tekijää. Tai jos tarkemmin mietin, niin nämä nuoret valmentajat ovat yhtä säntillisiä ja pedantteja sellaisessa, sanoisinko ulkojääkiekkoilullisessa valmentamisessa, kun laaditaan bussimatkojen aikatauluja, joukkueruokailuja ja niin edelleen.
Tämä todettakoon herroja yhdistäväksi tekijäksi, mutta tässäkin saatan erehtyä.
 
Näillä valmentajilla on aivan erilaiset tavat vetää jääharjoituksia. Salo katsoo monia asioita harjoituksissa joviaalisti läpi sormien, hänelle riittää, että kokonaisuus pyörii. Pennanen puolestaan puuttuu liki kaikkiin yksityis- ja ennen muuta epäkohtiin ja tekee sen verraten ankaralla kädellä.
Salon vahvuuksiin kuuluu psyyken ja ryhmädynamiikan valmentaminen. Pennanen on vahva taktiikassa ja fysiikassa. Kumpikaan ei ole mikään mestari tekniikan opettamisessa, siinä he ovat yhtä hyviä.
 
Salon olemus jäähallin käytävillä on iloinen pieni velikulta – jolta tarvittaessa löytyy kuitenkin se tiukka ja ärähtäväkin puolensa. Pennanen on puolestaan lähes pelottava ilmestys, jurrikka – jonka kasvoilta pilkahtaa kuitenkin ajoittain nallemainen hymy.
 
Salon toiminta on sellaista, ettei siitä voi päätellä, kuinka korkealle hän on asettanut tavoitteensa jääkiekkoilun ammattilaisena. Luultavasti tavoitteet ovat korkeammalla, mitä ulkopuoliset edes saattavat uskoa. Pennasesta sen sijaan suorastaan huokuu, että hän tähtää pitkälle. Hän tuntuu asettavan lähes kaiken yhden kortin, jääkiekkoilun varaan. Tosin tämäkään ei liene totuus, sillä kyllä Pennasellekin elämä on ensin, ja vasta sitten jääkiekkoilu hyvänä kakkosena.
 
Pennanen rakentaa kaiken aikaa suhdeverkostoaan jääkiekkomaailmassa. Mutta hän ei tee sitä nuoleskellen. Verkottuminen on määrätietoista, sitä leimaa ammattimaisuus eikä sen jäljiltä voinut olla jäämättä myös savuavia raunioita. Pennasen kummisetä kiekkomaailmassa on itse Jukka Jalonen.
 
Salo vastaavasti operoi enemmän yksin. Hänellä ei ole ympärillään verkostoa ja lonkeroita, jotka ylettyisivät yhtä kauas ja lujasti kuin virkaveljensä vastaavat. En osaa nimetä Salon kummisetää jääkiekkoympyröissä.
 
Yhtä kaikki, kyseessä on kaksi tulevaisuuden huippuvalmentajaa, jos poikien kantti ja silmä alalla pitää. Itseäni puhuttelee voimakkaasti se, miten erilaisia nämä veljet ovat valmentajina ja ilmeisesti myös ihmisinä. Vielä vuosi sitten olisin eräänlaisella johtavan analyytikon osaamisen indeksillä antanut Pennaselle 90 pistettä ja Salolle korkeintaan 60 pistettä valmentajana. Nyt Salo on kirinyt eron kiinni, tilanne on nähdäkseni 85-85.
 
Viime kaudella Pennasen alaisuudessa Kerhon A oli suvereeni runkosarjassa, mutta floppasi jo puolivälierissä Ilvestä vastaan. Sitä edellisellä sesongilla Pennasen A putosi niin ikään puolivälierissä. Salo sen sijaan porskutti debyytti-kaudellaan peräti pronssille asti. Eikä sovi unohtaa, että Pennasella oli aavistuksen paremmat pelaajat käytössään. Mikä selittää tämän menestyseron?
 
Saatte itse päätellä. Kerron pohjaksi, mikä on kolmen valistuneen kolmea eri ikäluokkaa edustaneen A-junioripelaajan näkemys Pennasesta ja Salosta: Pennanen on nero taktiikassa ja on yleisellä tasolla aivan huippu valmentajana, jota pelaajat arvostavat, mutta taktiikasta vähemmän tietävän Salon alaisuudessa ei pelottanut harjoitella ja pelata, ei tarvinnut pelätä virheitään.