Uutiset

Valoa tunnelin päässä – Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat marraskuussa 9,2 prosenttia vuodentakaisesta

Eniten uusia tilauksia sai kemianteollisuus. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto oli puolestaan marraskuussa suurempaa kuin kertaakaan sitten Nokian Salon tehtaan alasajon.
Erityisesti kemiateollisuus sai marraskuussa runsaasti uusia tilauksia. Kuva: Kimmo Penttinen
Erityisesti kemiateollisuus sai marraskuussa runsaasti uusia tilauksia. Kuva: Kimmo Penttinen

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2020 marraskuussa 9,2 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin.

Perjantaiaamuna julkaistua kasvulukua voi pitää merkittävänä varsinkin, kun vuoden 2019 marraskuussa elettiin vielä koronakriisiä edeltänyttä ns. normaaliaikaa.

Aiheeseen otti tuoreeltaan kantaa Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

– Vertailukohta marraskuussa 2019 oli heikko, mutta uusien tilauksien trendi on silti noussut selvästi viime kuukausina, Kuoppamäki totesi pankin tiedotteessa.

– Tilastoa tulkittaessa on toki muistettava, että suuret heilahtelut ovat kuukausitasolla tyypillisiä. Arvoltaan suuriakaan tilauksia, kuten laivoja, ei jaeta pidemmälle ajanjaksolle.

Erityisesti uudet tilaukset nousivat marraskuussa kemianteollisuudessa. Sen sijaan paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen uudet tilaukset laskivat vuodentakaiseen verrattuna.

Viennin trendi noussut pitkään

Lokakuuhun verrattuna Suomen kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi Tilastokeskuksen mukaan marraskuussa 0,7 prosenttia.

Päätoimialoittain tarkasteltuna kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi lokakuusta lähes kaikilla toimialoilla elintarviketeollisuutta lukuun ottamatta. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto nousi 3,2 prosenttia lokakuusta ja oli selvästi suurempaa kuin kertaakaan sitten Nokian Salon tehtaan alasajon.

Suomen tavaraviennin arvo oli Tullin ennakkotietojen mukaan marraskuussa yli 4,9 miljardia euroa. Se on 3,5 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten, mutta jonkin verran enemmän kuin lokakuussa.

– Tullin mukaan viennin trendi on noussut seitsemän kuukautta putkeen, Danske Bankin Pasi Kuoppamäki totesi.

– Hintamuutokset vaikuttivat toki merkittävästi viennin arvoon.

Marraskuuhun 2019 verrattuna puutavaran viennin arvo kasvoi 23 prosenttia ja kuljetusvälineiden viennin arvo 19 prosenttia.

Ennakkotietojen mukaan laskua oli sen sijaan öljytuotteiden viennin arvossa 39 prosenttia sekä paperin ja pahvin viennissä 21 prosenttia. Paperimassan viennin arvo säilyi vuoden 2019 marraskuun tasolla.

Rohkaiseva merkki elpymisestä

Kaiken kaikkiaan teollisuuden luvut marraskuulta ovat Pasi Kuoppamäen mielestä rohkaiseva merkki elpymisestä.

– Koronakriisi ei ole vielä ohi, mutta tuotanto, vienti ja uudet tilaukset nousivat lokakuusta. Myös esimerkiksi Saksa ja Ruotsi ovat kokeneet elpymistä uusien tilauksien virrassa.

– Teollisuuden luottamus nousi EK:n mukaan joulukuussa, joten luultavasti kehitys on ollut myönteistä marraskuun jälkeenkin. Taloustilanteen heikkous näkyy nyt lähinnä palveluliiketoiminnoissa.