fbpx
Uutiset

Valokuvan murrosvaihe uhkaa tulevaisuuden kuvamuistoja

Valokuvaus on murrosvaiheessa. Paperille tehty kuva on väistymässä, kun yhä useampi kuva taltioidaan digitaalisesti vanhan tutun kuva-albumin sijaan. Jos ylipäänsä taltioidaan ollenkaan.

– Pelkään, että tästä murrosvaiheesta jää todella vähän kuvamateriaalia tuleville sukupolville. Paljon arvokasta häviää täysin ja paljon katoaa huonosti nimettyinä tiedostojen kätköihin. Toivon todella, että parhaista kuvista teetettäisiin myös hyvät paperivedokset. Kyllä niitä tarvitaan tulevaisuudessakin, muistuttaa Museoviraston kuva-arkiston johtaja, yli-intendentti Sirkku Dölle.

Dölle vieraili torstaina Hämeenlinnan Sukututkimusseuran tilaisuudessa kertomassa valokuvien säilytyksestä ja hoidosta. Aiheen kiinnostavuudesta kertoo maakunta-arkiston luentosalin täyttyminen viimeistä sijaa myöten.

Tuumaustunnista toimintaan

Sirkku Dölle neuvoo pitämään valokuvien äärellä kunnon tuumaustunnin. Kannattaa selvittää miksi ja ketä varten kuvat halutaan säilyttää ja miten ne säilyvät parhaiten.

Työssään Dölle on saanut harmikseen huomata, miten monista valokuvista puuttuvat tiedot. Etenkin henkilökuvat ovat usein arvoituksellisia.

– Nimi, ammatti, kuvaajan nimi, paikka, päivämäärä, Dölle luettelee tärkeitä tietoja. Hän painottaa, että myös ryhmäkuviin on syytä merkitä tiedot tulevaisuutta varten.

Henkilöiden nimet voi merkitä vaikkapa pehmeällä lyijykynällä kuvan taakse tai piirtää kuvasta “kartan”, johon nimet merkitään. Kartaa voi säilyttää kuvan yhteydessä.

Ryhmäkuvien arvokasta tietoa ovat myös aika, paikka ja tilaisuus, jossa kuva on otettu.

– Nykyisin digitoidaan vanhoja valokuvia ja kaitafilmejä ja heitetään saman tien originaalit pois. Minä kyllä suosittelen niiden sekä myös negatiivien säilyttämistä, Sirkku Dölle vetoaa.

Värikuva viihtyy viileässä

Pitkän työrupeaman valokuvien parissa tehnyt yli-intendentti on tyytyväinen nykyisiin valokuvien säilytys- ja käsittelytarvikkeisiin. Valikoimat ovat viime vuosina paljon parantuneet. Tavallisissa tavarataloissakin on kelpo tarjontaa.

Aikanaan Dölle sai valmistajien vihat päälleen varoitellessaan pvc-muovin vaaroista valokuville.

– Tosiasia on, että pvc-muovin välissä säilyttäminen pilaa valokuvan. Kannattaa pitäytyä polyesteri, -propeeni ja -eteenimuoveissa, hän suosittelee ja neuvoo pvc:n tunnistamiskeinon. Tuikataan kuuma neula muoviin ja poltetaan neulaan takertunutta muovia kynttilänliekissä. Jos liekki värjäytyy vihreäksi, kyseessä on pvc.

Hyvässä kansiossa kuvat pysyvät topakasti sijoillaan ja kuvatiedoille on tilaa.

Värikuvien ja diakuvien säilytyspaikan pitäisi olla viileä ja olosuhteiltaan vakio. Hyvä säilytyspaikka on vaikkapa lämmittämätön vaatehuone. Valoisassa ja lämpimässä värit muuttuvat nopeasti. Ullakolla vuodenaikojen mukaan vaihtuvat lämpötilat rasittavat materiaaleja.

Kun halutaan pelastaa vanha, jo pahoin haalistunut valokuva, Dölle neuvoo kääntymään asiantuntijan puoleen.

-Haalistuneestakin vedoksesta voi saada jäljennöskuvaamalla varsin hyvän. Alan ammattilaisilla on tässä työssä monet konstit käytössään.

Valokuvien käsittelyohjeita

1. Vältä turhaa liimaamista. Älä käytä teippejä.
2. Älä käytä kumilenkkejä äläkä klemmareita.
3. Älä leikkele vanhojen kuvien pohjapahveja.
4. Älä kirjoita kuvan tai negatiivin päällä.
5. Älä puhalla kuvaan, negatiiviin tai diaan.
6. Älä säilytä värikuvia, -negatiiveja tai -dioja lämpimässä.
7. Suojaa kuvat, negatiivit ja diat tarkoitukseen sopiviksi todetuilla materiaaleilla.

Menot