Uutiset

Valtakunnansyyttäjä Turun terrorismituomiosta: Huolellista näyttöä sekä terroristisesta tarkoituksesta että harkituista murhista

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kertoo olevansa tyytyväinen Turun joukkopuukottaja Abderrahman Bouananelle langetettuun tuomioon.

Bouanane tuomittiin elinkautiseen kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta murhan yrityksestä.

– Tuomio on mielestämme hyvä, koska se annettiin syyttäjän vaatimusten mukaisesti ja rikosvastuu toteutuu täysimääräisesti.

Toiviaisen mukaan käräjäoikeus perustelee tuomiossaan huolellisesti sen, että kyseessä ovat terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset. Tuomiossa luetellaan useita seikkoja, jotka osoittavat terroristisen tarkoituksen, Toiviainen sanoo.

– Keskeistä on, että tekijä laati manifestin ennen rikosten tekemistä ja julisti tekonsa terroristijärjestö Isisin nimiin.

Lisäksi valtakunnansyyttäjä pitää painavana sitä, että Bouanane kohdisti teon siviileihin ja oli liikkeellä keskellä päivää, jolloin on paljon ihmisiä liikkeellä.

Nämä seikat perustelevat valtakunnansyyttäjän mukaan, että tuomittu on pyrkinyt aiheuttamaan laajaa pelkoa väestön keskuuteen, mikä on yksi terroristisen tarkoituksen kriteereistä.

Tuomion perusteella käräjäoikeus on myös osoittanut perusteellisesti, että Bouananen tekemät henkirikokset ovat olleet murhia eikä tappoja, Toiviainen arvioi.

– Toteen on näytetty, että teko on huolellisesti harkittu ja tekotapa erityisen julma. Siinä ei ole käräjäoikeuden mielestä mitään epäselvyyttä.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Juttua päivitetään.

Päivän lehti

20.1.2020