Uutiset

Valtion epäisänmaallisuus jatkuu

Arvostelin tammikuussa 2002 Hämeen Sanomissa otsikolla “Valtio epäisänmaallisena” VPU:n menettelyä sen siirtäessä osan tuotannostaan alipalkattujen ja kehnoissa työoloissa työskentelevien virottarien tehtäväksi.

Nyt on päätetty lakkauttaa koko tuotanto Hämeenlinnassa muka kannattamattomana.

En voi pienillä aivoillani vieläkään tajuta, miten yhteiskunnan omistaman yksikön on kannattavampaa lähettää kymmeniä ammattitaitoisia naisia kilometritehtaalle kuin antaa heidän tehdä työpanoksensa yhteiseksi hyväksemme.

Kylmä tosiasia on, että useimmille heistä ei työtä ole tarjolla. Kenen ylläpidettäviksi valtio tekee tahallaan työttömiä?

Yhteiskunnan omistamissa yhtiöissä pitäisi kannattavuutta ja kilpailukykyä arvioitaessa ottaa huomioon myös muita asioita kuin mitä taseessa viivan alle jää. Näitä ovat muun muassa ne myönteiset taloudelliset, sosiaaliset ja terveydelliset vaikutukset ja arvot, joita työnteolla yksilölle ja yhteiskunnalle on ja vastaavasti kielteiset seuraukset, joita työttömyys aiheuttaa.

Olisi myös mietittävä, onko yhteiskunnallisesti järkevää halpatuontia suosimalla tappaa kokonainen tuotannonala ja hukata vuosikymmenien aikana saavutettu ammattitaito. Se saattaa tulla ajan mittaan todella kalliiksi.

Nimimerkki “Soraääni pukutehtaan puolesta” oli erittäin oikeassa kirjoittaessaan tiistain Hämeen Sanomissa, että pukutehtaan alasajolle on olemassa vaihtoehtoja, jos sellaisia todella halutaan löytää. Ei valtion ole pakko pelata kvartaalitalouden pelisäännöillä.

Työministeri iloitsi kolumnissaan, että lakkautettavan pukutehtaan sijaan on Hämeenlinnaan mahdollista saada maavoimien esikunta.

Että sinne vaan pukutehtaan naiset työhakemuksia kirjoittelemaan!

Reijo Martikainen

kaupunginvaltuutettu (vas.)

Hämeenlinna