Uutiset

Vammaispalvelua käytännön tasolla

Vammaislainsäädännön uudistaminen (2004-2007) lähtee siitä ajatusmallista, että vammaispalvelujen saatavuus ja vammaisten ihmisten tasa-arvoinen kohtelu toteutuisi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelulainsäädännön hankkeissa.

Asuminen on yksi ihmisen perusasioista ja se pitää sisällään lähes koko elämisen. Asunnon muutostöissä, joita toteutetaan vammaispalvelulain mukaisesti (vaikeavammaiset) tulee huomioida vammaisen yksilölliset tarpeet, ratkaisujen toimivuus, kestävyys ja turvallisuus (= määrärahoista riippumaton järjestämisvastuu).

Mitä esteetön asuminen käytännössä tarkoittaa? Se on ennen muuta itsenäisiä toimintamahdollisuuksia ja turvallisuutta asunnon sisällä ja esteetöntä liikkumista kodin läheisyydessä.

Kunnille on lainsäädännöllä säädetty tehtäviä, jotka edellyttävät kuntalaisten erilaisuuden huomioon ottamista kaikissa toiminnoissa. Tämä pitää sisällään mm. liikkumisen, asumisen ja niihin liittyvät palvelut.

Itse koen, että lihastautia sairastavana vaikeavammaisena osakseni tullut kohtelu vammaispalvelun taholta ei täytä em. eettistä tarkastelua.

Käsittelyprosessit ovat viivyttäneet palvelun käyttöön saamista useita kuukausia. Muunneltavuus ja jatkuvuus jää huomiotta ja itsenäinen toiminta ei mahdollistu karsittujen ratkaisujen myötä (auton apuvälineet).

Pikaratkaisu asumisessa oli pitemmällä tähtäimellä kestämätön. Muuttaminen on vammaiselle erittäin työlästä. Nyt olemme tilanteessa, jossa asunto on sopimaton.

Apuvälineet ja laitteet tarvitsevat lisätilaa. Asunnon suhteen mielipahaa ja stressiä aiheuttaa myös se, että asiat viipyvät ja WC:n käyttö ei tahdo onnistua.

Asioita hoitamassa on useita tahoja, kuten asuntotoimi, vammaispalvelu, korjauskeskus, joka sekin tn. ulkoistaa työn jollekin palveluntuottajalle, sekä vielä kuntoutusohjaaja ja muu terveyden hoito, voidaan aina vierittää syy jollekin muulle osapuolelle, kun asiakas kiirehtii päätöstä.

Palvelut ovat kaiken aikaa olleet jälkijunassa. Vertaiskeskustelujen ja kokemuksen mukaan tämä on todellisuutta. Tällainen asioiden hoito on äärimmäisen raskasta ja turhauttavaa vammaiselle henkilölle ja hänen perheelleen jota myös sairaus rasittaa.

Näissä paineissa menevät yöunet ja uupumus heikentää toimintakykyä, jopa edistää sairauden etenemistä. Suurin osa vammaisista ei tätä jaksakaan ja siksi olen tällä esimerkillä pyrkinyt kertomaan, mitä on käytännön arki. Huomautan, että käyn töissä 20 tuntia viikossa, joka on virkistävää vastapainoa tälle stressille ja antaa muuta ajateltavaa.

Nykyinen toimintatapa kuormittaa viranomaisia kaikilla osallistuvilla tasoilla, mukaan lukien terveyden /sairaanhoito lausuntoineen. Pöydällä ovat saman asiakkaan palvelut jatkuvasti. Toimintatapojen muutos asiakaslähtöiseksi, oikeudenmukaiseksi ja tasa-arvoiseksi, lyhentää käsittelyjonoja ja antaa vammaiselle mahdollisuuden rauhalliseen elämään ilman jatkuvaa taistelua.

Kestävää kehitystä yhteiskunnassa on, jos vammainen voi itsenäisesti toimia apuvälineiden ja tarvittavien palveluiden turvin ja näin hidastuu taudin eteneminen ja mahdollinen laitoshoito. Tämä myönnetään aina virallisissa puheissa ja strategioissa, kuten esim. Etelä-Suomen läänin vammaispoliittinen ohjelma 2003-2006 ”Erilaisuus on normaalia”. On aika toteuttaa tämä myös käytännössä.

Pirkko Matikainen

Hämeenlinna

Päivän lehti

27.1.2020