Uutiset

Vanajan vainajainsuoja uudistetaan, Vuorentaakse tunnustuksettomien hautausmaa

Vanajan kirkon vieressä oleva vainajainsuoja peruskorjataan ja sitä laajennetaan. Reilu viikko sitten aloitettu työ valmistuu heinäkuun loppuun mennessä.

Maalla peitettynä ollut kellarimainen rakennus on nyt kaivettu esiin ja sen epäkäytännöllisiä vanhoja portaita puretaan.

175000 euron hintaisen remontin myötä vainajainsuojan kylmäsäilytyspaikkojen lukumäärä kasvaa kolmesta viiteen ja vainajien siirtämistä varten rakennetaan uusi sisäänkäynti pysäköintialueen puolelle. Rakennusta myös laajennetaan samaan suuntaan.

Vuorentaan hautausmaata kaupungin toisella laidalla laajennetaan kolmen lähivuoden kuluessa.

Tähän mennessä alueelta on kaadettu puita ja kesän aikana raivataan kantoja sekä rakennetaan käytävien pohjia. Laajennuksen rakentaminen jatkuu vuonna 2006 ja viimeistelyjen osalta vuonna 2007. Kunakin kolmena vuotena työhön on varattu rahaa 20 000 euroa eli yhteensä 60 000 euroa.

Laajennusosaan tulee 150 hautapaikkaa tunnustuksettomille vainajille eli niille, jotka eivät halua tulla haudatuksi siunattuun maahan.

Päivän lehti

20.1.2020