fbpx
Uutiset

Vanajan voimalaitos saa uuden isännän

Vattenfall-konsernin Suomen neljästä tytäryhtiöstä uuden isännän saavat lämpöliiketoiminnasta vastaava Vattenfalll Lämpö Oy sekä sähkönjakelusta vastaava Vattenfall Verkko Oy.

Vattenfall Lämpö tuottaa ja myy kaukolämpöä 12 paikkakunnalla Hämeessä, Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla Lisäksi se myy maakaasua Hämeenlinnassa, Hattulassa ja Akaassa.

Yhtiöllä on Suomessa kaksi lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitosta, jotka sijaitsevat Myllykoskella ja Hämeenlinnassa. Myllykosken voimala tuottaa energiaa pääasiassa Myllykosken paperitehtaalle. Vanajan voimala Hämeenlinnassa tuottaa suurimman osan kaupungin tarvitsemasta kaukolämmöstä.

Vattenfall Lämmön pääkonttori on Hämeenlinnassa. Yhtiön markkinaosuus on kolme prosenttia Suomen energiantuotannosta ja sillä on 95 työntekijää.

Yhtiön toimitusjohtaja Markus Alholm ei halunnut tuoreeltaan kommentoida perjantaina julkistettua kauppaa.


Noin sadan kunnan alueella

Vattenfall Verkko omistaa sähköverkkoja noin sadan kunnan alueella Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Sillä on noin 400 000 asiakasta ja 12 prosentin osuus Suomen sähköverkoista.

Vattenfall Verkon pääkonttori on Tampereella ja sillä on 177 työntekijää.

Vattenfallin omistukseen Suomessa jäävät sähkön tuotannosta ja hankinnasta vastaava Vattenfall Sähköntuotanto Oy sekä sähkö- ja energiapalvelujen myynnistä huolehtiva Vattenfall Sähkönmyynti Oy.

Vattenfallin Suomen tytäryhtiöiden emoyhtiönä toimii Vattenfall Oy.

Vattenfall tuli Suomeen 1990-luvulla vuosikymmenen puolivälissä toteutetun sähkömarkkinoiden avaamisen houkuttamana. Sen ensimmäinen ostos oli 35 prosentin vähemmistöosuus Jyllinkosken Sähköstä.

Ensimmäinen Vattenfallin omistukseen siirtynyt yhtiö oli vuoden 1995 alussa ostettu Lapuan Sähkö. Loppuvuonna Vattenfall osti Hämeen Sähkön. Konsernijohtaja Carl-Erik Nyquist sanoi silloin Vattenfallin haluavan olla Suomessa kolmas vaihtoehto Imatran Voiman ja Pohjolan Voiman lisäksi.

Vuonna 1999 konserni hankki omistukseensa Heinola Energian ja Revon Sähkön sekä seuraavana vuonna Keski-Suomen Valon ja Hämeenlinnan Energian. (HäSa)

Menot