Uutiset

Vanajaveden opiston 5-vuotistapahtuma Kulttuuritukussa

Keskiviikosta sunnuntaihin järjestetään Hämeenlinnan Kulttuuritukussa Vanajaveden opiston 5-vuotista taivalta juhlistava tapahtuma.

Koko tapahtuman ajan Kulttuuritukussa on esillä opiskelijoiden töitä. Näyttely painottuu taiteeseen, mutta mukana on myös käsitöitä.

Näyttelyn lisäksi tapahtumaan kuuluu muun muassa 160 soittajan puhallinmusiikkikonsertti, yli sadan tanssijan tanssiteos, kuorojen yhteiskonsertti, sekä yleisötanssit.

Vanajaveden opisto syntyi neljän kansalaisopiston yhdistäessä toimintansa vuoden 2000 alussa.

Suomen neljänneksi suurimman kansalaisopiston toiminta on rehtori Pirkko Tanskasen mukaan lähtenyt alkuvaikeuksien jälkeen käyntiin hyvin.