Uutiset

Vanajaveden silmätikku kelluu yhä

Hopealinja on sisävesiristeilyn silmätikku, koska laivayhtiön viisi suurinta omistajaa ovat Tampereen, Hämeenlinnan ja Toijalan kaupunkien lisäksi VR Osakeyhtiö sekä Kangasalan kunta. Tappiollinen tulos esimerkiksi viime vuonna sai monet miettimään, pysyykö Hopealinja pinnalla vain omistajiensa tarjoamien rahavirtojen ansiosta.

Hopealinjaa luotsaavan Laiva Oy Matkailun vt. toimitusjohtaja ja m/s Silver Moonin kapteeni Juha Mustonen ei niele näitä väitteitä purematta.

-Yhtiö on selvinnyt pitkälti siksi, että 1980-luvulla panostettiin paljon ulkomaan markkinointiin. Se toi tänne turisteja, kun meillä oli 1990-luvulla lama, Mustonen näkee.

Hän vakuuttaa, etteivät omistajakaupungit yleisen käsityksen vastaisesti juuri puutu laivayhtiön toimintaan – puhtaasta rahoittamisesta puhumattakaan.

-Ne ovat vain omistajia. Yhtiö ei saa niiltä suoranaista tukea latiakaan, vaan sen on elettävä omalla toiminnallaan. Ainoastaan investoinneissa voimme joutua kysymään rahaa osakkailta, hän sanoo.

Syyskuussa Hopealinjan toimitusjohtajana aloittava Kari Räsänen pitää silti laivayhtiön omistuspohjaa isona positiivisena seikkana.

-Esimerkiksi Tarjanne-aluksen korjauksen kustannusarvio on 600 tuhatta euroa. Yksityisellä ei siihen olisi mahdollisuuksia, tai ainakin konkurssi olisi lähellä, hän myöntää.

Yhteistyötä tarvitaan

”Ja nyt olemme pikkuhiljaa jättämässä taaksemme Hämeenlinnan keskustan.”

Vaikka laivayhtiöiden yhteistyö ei ehkä etenekään täydessä myötätuulessa, on keskinäinen verenvuodatus jäänyt vähäiseksi.

Lahden, Heinolan ja Jyväskylän alueella liikennöivän Päijänne Risteilyt Hildenin toimitusjohtaja Eija Hilden kaipaa sisävesiristeilyn investoinneille esimerkiksi EU-tukea. Kaupungit ovat olleet varovaisia yhteistyökumppaneita.

-Kaupungeissa on tehty sellaisia periaatepäätöksiä, etteivät ne lähde mukaan. Investointien tekeminen onkin aika mahdotonta, vaikka ne olisivat tulevaisuuden kannalta tärkeitä, hän toteaa.
Hildenin mukaan yhteistyö kaupunkien kanssa rajoittuu vain markkinointiyhteistyöhön ja laiturimaksujen maksamiseen.

Toimitusjohtaja Mikko Partanen Kristina Cruises Oy:stä korostaa verkostoitumisen ja yhteistyön merkitystä suomalaisen sisävesiristeilyn tulevaisuuden turvaamiseksi.

-Suomi on tuhansien järvien maa, joten kyntämätöntä peltoa on vielä paljon. Alan yritykset ovat kuitenkin sen verran pieniä, että vain yhteistyöllä saadaan jotakin suurempaa aikaan, Partanen tuumaa.

Esimerkki yhteen hiileen puhaltamisesta nähtiin alkuvuodesta, kun kolme Saimaan suurta varustamoa ryhtyi yhteistyöhön. Saimaa Ferries, Kristina Cruises ja Kuopion Roll Risteilyt päättivät istahtaa samaan veneeseen avatakseen jälleen Lappeenrannan, Savonlinnan ja Kuopion välisen matkustajalaivaliikenteen runkolinjan.

Kilpailijaa ei jätetä

”Saavumme Vanajanselälle. Taakse jää Vanajaveden laakso, joka on yksi Suomen kansallismaisemista.”

Vaikka laivayhtiöiden yhteistyö ei ehkä etenekään täydessä myötätuulessa, on keskinäinen verenvuodatus jäänyt vähäiseksi.

-Emme me varsinaisesti kilpaile Hopealinjan kanssa. Se hoitaa isommat kuljetukset ja me enemmän tilausristeilyjä, ja lisäksi liikennöimme vähän eri suunnilla, arvioi Vanajavedellä liikennöivän Merry Lake Linesin toimitusjohtaja Veli-Matti Alarto.

Sama ääni on kellossa myös Päijänteellä.

-Vaikka muita laivayhtiöitä on, emme koe niitä kilpailijoina. Kilpailijoina ovat kaikki puuhamaat ja kylpylät, ihan kaikki. Suomen kesä on lyhyt ja siinä ajassa pitäisi kokea mahdollisimman paljon, sanoo Eija Hilden.

Lyhyen kesäajan tuomaa ongelmaa esimerkiksi Kristina Cruises on pyrkinyt ratkaisemaan kierrättämällä m/s Kristina Brahe -laivaansa eri puolilla Suomea eri aikaan vuodesta.

-Alus ajaa kesä-elokuun ajan niin sanottua Keisareiden kesäreittiä. Touko- ja syyskuussa Brahe ajaa tilaus- ja teemaristeilyjä ja lokakuussa se siirtyy Kuopioon kulttuuriristeilyille. Marraskuussa laiva sitten palaa pikkujouluristeilyille Suomenlahden alueelle, valottaa toimitusjohtaja Partanen.

Hän peräänkuuluttaa innovatiivisuutta, jotta kalustolle keksitään käyttöä ympäri vuoden.

Liian paljon kustannuksia

”Alitamme nyt 205-metrisen Sääksmäen sillan.”

Hopealinjan Mustonen näkee synkkinä pilvinä taivaanrannassa paitsi polttoaineen jatkuvan hinnannousun myös matkustajien vakuuttamisen. Jo nyt kipurajalla keikkuvaan polttonesteen hintaan hän ei kaipaa enää yhtään äkillistä korostusta.

-Viime vuosi meni tappiolliseksi juuri polttoaineen hurjan hinnannousun vuoksi, Mustonen muistelee.

Jos matkustajapaikkoja on laivassa toistasataa ja jokainen paikka on vakuutettava vähintään kymmenien tuhansien eurojen summasta, vakuutusten ottaminen saattaa käydä monelle yhtiölle liian kalliiksi.

Myös valmisteilla oleva EU-direktiivi huolettaa Mustosta. Muutaman vuoden päähän suunniteltu pykälä vaatii matkustajalaivoja vakuuttamaan kuoleman varalta jokaisen kyytiin mahtuvan matkustajan paljon nykyistä suuremmalla summalla. Jos matkustajapaikkoja on laivassa toistasataa ja jokainen paikka on vakuutettava vähintään kymmenien tuhansien eurojen summasta, vakuutusten ottaminen saattaa käydä monelle yhtiölle liian kalliiksi.

-Jossain vaiheessa voi joutua miettimään, olisiko oikea ratkaisu hintojen nostaminen vai niiden laskeminen, jotta asiakkaita houkuteltaisiin enemmän, Mustonen puntaroi.

Kristina Cruisesin Mikko Partanen huokaisee toiminnan olevan jo nykyisellään sangen kustannuspainotteista.

-Jos vertaa 150 paikan laivaa vaikkapa 150 paikan kesäterassiin, joka kuitenkin on samoilla markkinoilla, niin onhan niiden kuluissa eroa, Partanen vertaa.

Hopealinjalla kuluja on karsittu jättämällä laivat satamaan sunnuntaisin ja maanantaisin ennen juhannusta. Mustosen mukaan myös henkilökuntaan on haettu aiempaa enemmän ihmisiä, jotka pystyvät useisiin eri töihin.

Perinteet velvoittavat

”Visavuori on yksi kansallisromantiikan helmistä Suomessa.”

Historia ja perinteet ovat useimmin esitettyjä syitä sille, miksi laivayhtiöt vaikeuksista huolimatta jatkavat ja miksi niiden pitäisi jatkaa toimintaansa. Osa laivayhtiöistä on yli puolen vuosisadan ikäisiä ja enemmän tai vähemmän perheyrityksiä.

-Sääli olisi, jos tämmöinen loppuisi. Se on kuitenkin niin tärkeä osa suomalaisen kesän perinteitä, vahvistaa Silver Moonin kyytiin satunnaisesti turvautuva hämeenlinnalainen fysioterapeutti Jarno Palander.

Palanderin huoli voi hyvinkin olla turha, sillä Hopealinja on vt. toimitusjohtaja Mustosen mukaan vakaalla pohjalla.

-Yhtiö on velaton, ja tilillä on vähän rahaakin. Lisäksi reitillä on hyviä kohteita, ja alukset ovat omia ja hyvässä kunnossa, Mustonen listaa.

Mustosen mieleen on myös suurten ikäluokkien vanheneminen, joka saattaa olla ainakin hetkellinen piristysruiske sisävesiristeilylle.

-Eläkeläisillä on aikaa ja jonkin verran rahaakin. Toivottavasti heidät saadaan laivoille niitä käyttämään, hän miettii.

Vanhoissa on Hopealinjankin tulevaisuus.

Uusi toimitusjohtaja uskoo tulevaisuuteen

Hopealinjan omistavan Laiva Oy Matkailun ja Oy Runoilijan tien toimitusjohtajana syyskuussa aloittava Pekka Räsänen pitää laivayhtiön vahvuuksina perinteitä, hyvää sijaintia ja kunnallista omistusta.

-Esimerkiksi Tarjanne on kulkenut vesillä jo sata vuotta. Omistajakin on pysynyt pitkään samana, kun muualla firmoja on mennyt nurin. Pohja on sillä tavalla kunnossa, kun sijaintikin on hyvä, Räsänen sanoo ja muistuttaa Tampereen olevan Suomen vilkkain sisävesisatama.

Uusi toimitusjohtaja sanoo sisävesiristeilymaailman elävän mullistuksen aikaa.

-Suomalaiset ovat nähneet sen luonnon moneen kertaan, kun taas jokiristeilyihin tottuneille ulkomaalaisille luonto on kiinnostavampi, hän pohtii.

Räsänen pitääkin tilausristeilyjä ja reittien varressa olevia vierailukohteita tärkeinä juuri kotimaisia matkailijoita silmälläpitäen. Vt. toimitusjohtaja Juha Mustosen kanssa hän on yhtä mieltä siitä, että uusia vierailukohteita tulisi kehitellä.

-Heti ensimmäisenä aloitetaan yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa. On selvitettävä mahdollisuuksia ja toimijoiden mielenkiintoa. Myös se, mihin laivalla edes voidaan mennä, vaikuttaa, Räsänen suunnittelee.

Kommentti – Lempäälässä alkaa puutua

Matka Hopealinjan kyydissä Hämeenlinnasta Tampereelle on kaksijakoinen: ensimmäinen etappi Valkeakosken Visavuoreen soljuu nopeasti, mutta Visavuoren ja Tampereen väli uhkaa uuvuttaa.

Hämeenlinnassa into täyttää salakavalasti matkustajan, vaikka taivaalta ripottelisi vettä. Hienon laivan kaiuttimista soi hiljainen iskelmämusiikin tulva, jonka keskeyttävät vain kapteenin ja matruusin lyhyet puheenvuorot. Niissä esitellään asiallisesti vehreän reitin varrella olevia kohteita.

Kesä ja historia ovat vahvasti läsnä. Maisemat ovat Vanajavedeltä katsottuna kauniita, ja laiva saapuu Lepaalle ja Sääksmäelle asti yllättävän nopeasti. Visavuoreen tutustumiseenkin aikaa on riittävästi, vaikka etenkin kuvanveistäjä Emil Wikströmin ateljeessa riittää nähtävää.

Alkuinnostus kantaa vielä yli laivanvaihdon Visavuoressa, eikä Visavuoresta ole Toijalaan kuin puolen tunnin matka. Sitten alkaa risteilyn puuduttavin osuus, Toijalan ja Nokian välinen kolmen tunnin pätkä. Sen katkaisee vain Lempäälän kanava.

Eihän siinä mitään, jos laivalla olisi juttuseuraa, mutta juuri tänään ei ole. Kyydissä on vain yksi japanilaisturisti, joka ei puhu sanaakaan englantia.

Henkilökunta sen sijaan on äärimmäisen seurallista ja asiallista. Juttu luistaa, vaikka laivan kannella onkin koleaa. Maisema vaihtuu koko ajan, mutta pysyy silti samana.

Laivalla työskentelevät kertovatkin, että auringon ilmestyminen pilven takaa muuttaa järvimaiseman täydellisesti. Se on onneksi totta, sillä muuten matka Toijalasta Tampereelle tuntuisi todella pitkältä.

Matkan viimeisen tunnin kestävä auringonpaiste pyyhkii kuitenkin tehokkaasti mielestä liki kahdeksan ja puolen tunnin jurnutuksen aiheuttaman turtumuksen. Silti on helppo ymmärtää, miksi vain harvat puksuttavat Hämeenlinnan ja Tampereen välisen reitin kokonaan vesitse.