Uutiset

Vanerikaupat tehdään edelleen kasvotusten

Tammelan Vuoden yrittäjiksi on valittu sisarukset Ari Nyberg ja Eija Nyberg-Lehtinen Rakennustarvike Nyberg Oy:stä.

Yrityksen tuotevalikoima muodostuu erilaisista levytuotteista sekä muista rakennustarvikkeista. Toimintaideana on pitää mahdollisimman laaja valikoima tuotteita varastossa ja palvella asiakkaita leikkaamalla levyt valmiiksi haluttuun mittaan.

Reilusti yli puolet tuotteista menee teollisuudelle ja loput esimerkiksi rakentajille ja harrastajille. Markkina-alueena on koko Suomi.

Rakennustarvike Nyberg luottaa henkilökohtaiseen asiakaspalveluun ja nopeuteen.

Asiakkaat yleensä noutavat tuotteet Tammelasta, mutta myyntityökaluna internet on tärkeä. Tarjoukset kulkevat sähköpostitse.

Vaneria ei kuitenkaan myydä verkkokaupassa, sillä vanerilaatuja on niin monenlaisia.

– Vaneria ei pysty verkkokaupassa myymään, korkeintaan jotain tarjouseriä, Ari Nyberg sanoo.

Vanhemmilta lapsille

Nykyisen omistajien vanhemmat Maija ja Vilho Nyberg perustivat yrityksen puusepänverstaana 1950-luvun lopulla. 1960-luvulla se valmisti muun muassa alihankintatyönä saunan kalusteita, joita toimitettiin myös vientiin, kaikkiaan noin 50 maahan. Päätuotteeksi 1970-luvulla tulivat kirjoituspöydät. Vähitellen kysynnän lisääntyessä yritys keskittyi levytuotteiden kauppaan.

Nykyisessä muodossaan yritys on toiminut vuodesta 2000, jolloin Ari Nyberg ja Eija Nyberg-Lehtinen ostivat yrityksen ja jatkoivat liiketoimintaa osakeyhtiömuodossa.

Yrityksessä työskentelee yrittäjien lisäksi yksi työntekijä. Lisäksi isä Vilho auttelee edelleen yrityksen arjessa.

Hämeen Yrittäjät ja Tammelan Yrittäjät jakoivat Vuoden yrittäjä -palkinnon lauantaina järjestetyssä juhlassa. (HäSa)