Uutiset

Vanha käsiala aukeaa vain lukemalla

Ruotsinkielisiä sanoja, kuten ”hustru” (vaimo), ”född” (syntynyt) ja ”utflytta” (muuttaa) lausutaan hieman epäröiden ja harvakseltaan Hämeenlinnan maakunta-arkiston uumenissa. Pitkään aikaan kukaan ei sano mitään.

Seitsemän naista ja yksi mies yrittävät saada selvää tekstistä, joka maallikon silmissä vaikuttaa ensilukemalta salakirjoituksen ja hieroglyfien sekoitukselta.

-Tämä on vuonna 1773 Tammelan papille lähetetty muuttokirja. Siinä on tietoja perheestä, joka on ollut muuttamassa Tammelaan, Ulla Käpynen selittää.

Käpynen toimii vetäjänä Hämeenlinnan sukututkimusseuran järjestämällä vanhojen käsialojen kurssilla, joka on houkutellut mukaan kaikkiaan 14 osanottajaa.

– Suurin osa meistä on sukututkimusseuran jäseniä, huudellaan kurssilaisten joukosta.

Yksi osallistujista on hämeenlinnalainen Mirja Laakso, jonka sukututkimusinnostus alkoi 1980-luvun lopussa. Hän kävi tuolloin sukututkimuksen peruskurssin, mutta kiireinen työelämä esti silloin paneutumisen tutkimiseen.

Hahmottaminen vaikeaa

Jäätyään eläkkeelle vuonna 2001 hän kävi peruskurssin uudestaan. Meneillään on torstain jatkokurssi, tiistai-illat hän viettää vanhojen käsiajojen kurssilla. Kurssilla on tutkittu tähän mennessä 1700-luvun tekstejä: vanhaa saarnaa, perunkirjaa ja nyt muuttokirjaa.

-On tämä niin vaikeaa. Ensiksi vähän kauhistutti, koska minulla ei ole vanhan ruotsin sanakirjaakaan. Kirjaimissa on niin paljon variaatioita. Sanaa joutuu vain tuijottamaan ja se pitää hahmottaa kokonaisuutena, hän sanoo koukeroista tekstiä näyttäen.

-Tarkoitus olisi saada taitoja asiakirjojen lukemiseen. Isäni suvun olen tutkinut 1700-luvun alkuun eli niin pitkälle kuin olen löytänyt tietoja kirkonkirjoista. Nimiä olen kerännyt paljon, mutta nyt pitäisi saada lihaa luiden ympärille, hän kertoo.

Tällä hän tarkoittaa tarinoita, mahdollisia ”paljastuksia” omasta suvustaan, joita voisi löytyä muun muassa tuomiokirjoista – kunhan hän vain ensin oppii lukemaan vanhoja, ruotsinkielisiä käsialoja.

– Kirkonkirjoissahan on aviottomia lapsia ja rikoksia. Sehän vain piristää, jos suvusta löytyy mustalaisia ja hevosvarkaita. Tosin, jotkut kyllä lopettavat sukututkimuksen siinä vaiheessa, Mirja Laakso nauraa.

”Vain lukemalla oppii”

Ulla Käpysellä ei ole oikein antaa muuta neuvoa vanhoja asiakirjoja läpi käyville kurssilaisilleen kuin että ”vain lukemalla oppii”.

– Vaikeus on siinä, että joitain kirjaimia on kirjoitettu niin monella sortilla. Etenkin 1700-luvulla kirjoitustapoja oli monia, ja 1600-luvulla kirjoitettiin hyvin pientä. Vasta 1820-luvulla on alettu kirjoittaa nykyaikaisemmin ja 1880-luvulla koneella.

Apuna kurssilaisilla on monisteena variaatioita siitä, millä eri tavoilla eri ihmiset ovat aakkosia aikanaan paperille raapustaneet.

– Ihan kaikkea ei kuitenkaan tarvitse ymmärtää. Esimerkiksi kauppakirjoilla on ollut oma, tietty kaavansa, joka helpottaa lukemista. Ja mitä paremmin osaa ruotsia, sen helpompaa on tulkitseminen, Käpynen lohduttaa. (HäSa)