Uutiset

Vanha valokuvaus tulee takaisin – älä hävitä filmikameroita, sillä niiden hinnat ovat nousussa

Yhä useampi kaipaa digikuvaamisen rinnalle konkreettista, "oikeaa" valokuvaa.
Valokuvaajamestari Pekka Homasta kiehtovat filmikuvaustakin vanhemmat tekniikat. Viime aikoina hän on keskittynyt lasinegatiivikuvaukseen. Kuva: Petri Hakkarainen
Valokuvaajamestari Pekka Homasta kiehtovat filmikuvaustakin vanhemmat tekniikat. Viime aikoina hän on keskittynyt lasinegatiivikuvaukseen. Kuva: Petri Hakkarainen

Filmikuvauksesta innostunut helsinkiläinen graafinen suunnittelija Pekka Keskinen näkee filmikuvauksen kasvavan suosion olevan ilmiönä sukua vinyylilevyjen paluulle. Filmikuvauksella uransa aloittanut ja vuosituhannen vaihteessa digikuvasta innostunut mies sanoo, että on kokenut kuvallisen kulttuurisokin kahteen kertaan.

– Ensin digikuvaan siirtyessäni ja pari vuotta sitten filmiin palatessani. Kaikki piti opetella uudestaan.

Keskisen mielestä on tarpeetonta pohtia, kumpi on parempi tapa kuvata.

– Sama kuin kysyisi, kumpi on parempi, vasara vai ruuvimeisseli. Minua filmikuvaus puhuttelee enemmän, mutta kuvaan myös diginä.

Keskinen pohtii valokuvausta paitsi tekniikoita ja kuvan laatua vertaillen, myös filosofisesti.

– Onko tällaisten analogisten asioiden paluu vastareaktiota voimakkaalle digitalisoitumiselle? Ihmiset kaipaavat jotain käsin kosketeltavaa ja fyysistä.

– Filmikuva on todellinen. Ne fotonit, jotka synnyttivät kuvan, kimposivat kuvattavan ihon ja vaatteiden pinnasta sille emulsiolle, jota pitelet käsissäsi. Negatiivilla oleva kuva on ollut suoraan yhteydessä kuvattavaan, digikuva taas on kameran tietokoneen luoma tulkinta sensorille osuneesta tiedosta.

Myös valokuvien valmistaminen kiinnostaa monia filmikuvauksen harrastajia. Siihen tarvittavia välineitä voi saada käytettynä hyvin edullisesti.

Keskistä viehättää filmikuvauksessa niin sanottu filmilookki: kuva syntyy luonnonlakeja noudattaen toisin kuin laskennallisesti täydellinen digikuva. Filmikuva näyttää aidolta ja orgaaniselta.

Toimittaja Petri Hakkarainen ikuistui lasinegatiiville. Kuva: Pekka Homanen
Toimittaja Petri Hakkarainen ikuistui lasinegatiiville. Kuva: Pekka Homanen

Jokaista otosta tulee harkittua

24 tai 36 kuvan filmi pakottaa miettimään tarkkaan, milloin suljinta painetaan.

– Jokaista otosta tulee harkittua, filmikuvaaja ei räiski. Jokainen filmirulla maksaa aikaa ja vaivaa.

Filmikuvauksessa viehättää myös tietynlainen hitaus.

– Sekin auttaa keskittymään, ettei kuvaa näe heti toisin kuin digikuvauksessa. Filmi pakottaa olemaan enemmän läsnä kuvaustilanteessa.

Keskinen huomauttaa, etteivät kaikki filmikuvaajat ole vanhaan tekniikkaan palaavia. Kuvaava nuorin polvi ei ole välttämättä koskaan edes pitänyt kädessään filmirullaa tai negatiivia.

Toisaalta kaikki valokuvia ottavat eivät ole koskaan hylänneetkään filmikuvausta. Monelle vanhan polven kuvaajalle digikamera on yhä vieras laite.

Paltamolainen valokuvaajamestari Pekka Homanen kertoo myyneensä filmejä aina, mutta nyt niiden kysyntä kasvaa.

– Opetan kansalaisopistossa valokuvausta ja olen huomannut, että filmikuvaus todella kiinnostaa kaiken ikäisiä. Jo puolenkymmentä oppilastani kuvaa filmille.

Filmikuvaustakin vanhempiin kuvaustekniikoihin perehtynyt Homanen arvelee, että hän alkaa itsekin kuvata nykyistä enemmän filmille.

– Jotenkin kummasti se viehättää, että filmikuvauksen eteen pitää nähdä enemmän vaivaa. Pitää suunnitella huolellisesti ja kantaa mukanaan enemmän kalustoa.

Satasella voi saada laatujärkkärin

Kirpparilta saattaa saada filmipokkarin muutamalla eurolla ja järjestelmäkameran kympillä. Satasella voi päästä jo laadukkaan järjestelmäkameran omistajaksi. Hinnat ovat kuitenkin nousussa.

– Monessa kodissa on vanhoja kameroita. Ei niitä kannata ainakaan noin vain pois antaa, sillä joukossa voi olla kysyttyjä malleja. Legendaarinen Canon A1 alkaa olla aarre, tietysti Leicasta ja Hasselbladista puhumattakaan.

Muutama valmistaja tekee uusia filmikameroita, mutta ne ovat melko kalliita. Edullisempi vaihtoehto ovat etenkin nuorten suosimat retrotyyliset pikakamerat, jotka tulostavat kuvan välittömästi.

Keskinen tähdentää myös negatiivin lyömätöntä etua kuvan säilyttäjänä. Kukaan ei ole varma, kuinka kauan digikuva säilyy kovalevyllä, mutta negatiivi säilyy todistetusti ainakin sata vuotta, todennäköisesti paljon kauemminkin.

– Valtavasti kuvia katoaa, kun tietokone tai puhelin särkyy. Teknologia kehittyy nopeasti. Kuinka monella esimerkiksi on enää laitteita, joilla voi katsella cd-levylle tallentamiaan kuvia?

Pekka Homanen kuvaa vanhan ajan kuvia lasinegatiiveille Paltamossa kotinsa yhteydessä olevassa studiossa. Kuva: Pekka Homanen
Pekka Homanen kuvaa vanhan ajan kuvia lasinegatiiveille Paltamossa kotinsa yhteydessä olevassa studiossa. Kuva: Pekka Homanen

Kuvan taikaa lasilevyllä lisää tekniikan vaikeus

Ilmassa leijuu vahva alkoholin ja eetterin tuoksu, kun Homanen tekee itse leikkaamastaan lasista märkälevyä, jolle pian tallentuu valokuva.

170 vuotta sitten kehitetyn valokuvaustekniikan käyttö vaatii paitsi kovia kemikaaleja, myös kosolti yrittämistä, erehtymistä ja jatkuvaa oppimista.

– Pitää ottaa huomioon ainakin sata muuttujaa, ja pienikin muutos näkyy kuvassa. Kahta samanlaista otosta ei tule. Haaste onnistuneen kuvan saamiseksi on suuri, ja se viehättää, Homanen tuumii.

Homanen kuvaa lasinegatiiveilleen Paltamon kotinsa yhteyteen rakennetussa studiossa. Kaiken keskipiste on jykevä palkkikamera, jonka hän hankki käytettynä. Digiaika näkyi kameran hinnassa.

– Aikanaan tämä on ollut auton hintainen, mutta nyt sain sen hyvin edullisesti. Tähän sulkimen taakse sijoitan hopeanitraatilla herkistetyn ja kasettiin suljetun lasilevyn. Sitten vain kuvataan ja toivotaan parasta.

Jo ennenkuvausta tehdään kuitenkin kosolti järjestelyjä. Kärsivällisyyttä kysytään myös kuvauskohteelta. Kun valotusaika on jopa kymmenen sekuntia ja terävyysalue äärimmäisen pieni, kuvattavan pää tuetaan niskan taakse kätkeytyvällä tangolla.

– Jos oikein sarjatulella kuvaan, tunnissa syntyy jopa viisi kuvaa. Mutta negatiivia pääsee katselemaan melkein heti kuvan oton jälkeen. Joka kerta jännittää, mitä levylle piirtyy, muihinkin vanhoihin kuvaustekniikoihin perehtynyt Homanen tunnustaa.

Seinälle ripustetut, vanhalla tekniikalla kuvatut otokset ovat kuin sadan vuoden takaa. Mustavalkoisissa, seepiansävyisissä kuvissa monet mallit on puettu vanhaan tyyliin. Joukossa on Oulujoen lohilordeja, hienoja herroja, arvoituksellisia kaunottaria, intiaanejakin.

Pekka Homanen aikoo keskittyä märkälevykuvaukseen ainakin tämän vuoden ajan. Jokainen kuvauskerta opettaa. Nyt hän pohtii kauan, mistä syntyy heijastus negatiivien yläreunaan. Myöhään lllalla puhelimeen kilahtaa viesti:

– Se olikin kemiaa, jonka pystyin pyyhkimään pois lasin emulsiopuolelta!