Uutiset

Vanhempainyhdistys vierailee lautakunnan kokouksessa

Normaalikoulun vanhempainyhdistys on päässyt keskusteluyhteyteen kaupungin kanssa. Yhdistys on kiinnostunut Normaalikoulun tulevaisuudesta, josta päätetään lasten ja nuorten lautakunnan seuraavassa kokouksessa.

-Olemme saaneet puolen tunnin audienssin kokoukseen. Meille on varattu ensin 15 minuuttia aikaa kertoa näkemyksemme ja sen jälkeen toiset 15 minuuttia keskusteluun lautakunnan jäsenten kanssa, kertoo vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Anu Tiilikainen.

Yhdistyksen väki on jo kerran vieraillut kaupungin edustajien luona.

-Se oli hyvin myönteinen kokemus. Kävimme tiukkaakin, mutta asiallista keskustelua. Saimme tuotua esille omia painotuksiamme kuten esimerkiksi erityisluokkien eli kuvataiteen, musiikin ja englannin kohtalon sekä sen, että myös nuorempien sisarusten olisi edelleen mahdollista tulla oppilaiksi samaan kouluun, Tiilikainen kertoo.

Tapaamisessa keskusteltiin myös nykyisen henkilökunnan rekrytoinnista, josta vanhemmat olivat saaneet aiemmin huonon kuvan.

-Kyse oli ilmeisesti väärinymmärryksestä. Kaupungin edustajat kertoivat suhtautuvansa nykyiseen henkilöstöön äärimmäisen myönteisesti ja uskomme, että kaupunki hoitaa rekrytointiprosessin oikeudenmukaisesti. Meidän on siitä turha vanhempina olla huolissamme, Tiilikainen sanoo.

Hän iloitsee siitä, että kaupunki on osoittanut halua tehdä vanhempien kanssa aitoa yhteistyötä.

Vanhempainyhdistys tapaa kaupungin edustajia myös lasten ja nuorten lautakunnan kokouksen jälkeen 22. marraskuuta.

-Toivoisin, että asiasta kiinnostuneet vanhemmat ottaisivat meihin yhteyttä siihen mennessä. Vanhempainyhdistyksen hallituksen kokoukset ovat aina avoimia ja minua voi lähestyä myös henkilökohtaisesti, Tiilikainen sanoo.

Viime tapaamisesta koottu muistio on tulossa lähiaikoina Normaalikoulun vanhempainyhdistyksen internetsivuille. (HäSa)