Kolumnit Uutiset

Vanhoilla resepteillä ei menestytä

Keskustelua Suomen taloudesta hallitsevat vanhat fraasit ja yleiset hokemat. Hyvin vähän, jos lainkaan, on pureuduttu pitkittyneen taantuman syihin syvällisemmin tai esitetty uuden kasvun eväitä.

Masentavaa oli Ajankohtaisen kakkosen yrittäjäilta. Lähetyksessä lueteltiin suurin piirtein kaikki tuhanteen kertaan kuullut latteudet.

Työntekijän irtisanominen helpommaksi, palkoista on sovittava työntekijän ja työnantajan kesken, työehtoihin lisää joustavuutta, veroja vähemmän, säätelyä purettava, lomarahat pois.

Akuutissa kriisissä niistä on hetkellisesti hyötyä, mutta tulevaisuuden eväiksi ne eivät yksin riitä.

Esimerkiksi irtisanominen on Euroopan talousveturissa Saksassa paljon Suomea hankalampaa. Se ei kuitenkaan ole estänyt Saksan vahvaa kasvua.

Myös palkat ovat Saksassa nousseet, joskin maltillisesti.

Suomalaisissa yrityksissä ei käytetä läheskään kaikkia niitä joustoja, joita sopimukset jo nyt mahdollistavat.

Paikallisesti pysytään sopimaan monista asioita. Nansossa muun muassa tehtiin yrityskohtainen sopimus palkkojen alentamisesta irtisanomisten vaihtoehtona. Tähän päästiin, kun vuoropuhelu työntekijöiden ja johdon välillä toimi.

Suomen ongelma on siinä, että maailma muuttuu nopeammin kuin työ- ja yrityskulttuurimme. Yritysten on kyettävä uudistumaan ja uudistamaan tuotteitaan paljon aikaisempaa nopeammin.

Tarvitaan jatkuvaa kehitystä, uuden tekniikan hyödyntämistä ja johtamisjärjestelmiä, jotka mahdollistavat nopean reagoinnin markkinoiden muutoksiin. Välttämätöntä on myös henkilökunnan sitoutuminen uudistuksiin ja tiedon mutkaton kulku läpi hierarkioiden.

Kaikki riippuu lopulta ihmisistä, heidän motivaatiostaan antaa parastaan. Tekemisen intohimoa, sitoutumista yritykseen, sen arvoihin ja johtamisjärjestelmiin ei voida sopimalla hankkia. Ne on kunkin työyhteisön ansaittava omalla toiminnallaan.

Kun katsoo tilastoja, paljastuu karu todellisuus. Kymmenettuhannet suomalaiset uupuvat parhaassa työiässä, ja suuri osa heistä ei palaa koskaan työelämään.

Uupuminen ei useinkaan johdu työn rasittavuudesta sinänsä, vaan siitä, ettei ihminen koe tekemistään merkitykselliseksi, häntä ei johdeta kannustavasti, eikä hänen ammatillisesta kehityksestään huolehdita. Kun tuohon vielä lisätään jatkuva epävarmuus työn riittävyydestä, ovat riskielementit kasassa.

Suomalaisilla työpaikoilla eletään vaikeita aikoja. Yhteistoimintaneuvottelut ovat arkipäivää, tulokset heikkenevät, johtajat vaihtuvat ja kokonaiset alat menevät alta.

Tällaisessa ympäristössä vuoropuhelun tarve johdon ja työntekijöiden välillä korostuu entisestään. Vaikeissakin tilanteissa olisi kyettävä säilyttämään keskinäinen luottamus ja ihmisten pitää kokea, että heistä välitetään.

Näin pidetään motivaatiota yllä vaikeillakin hetkillä.