Uutiset

Vanhoista merikonteista kaavaillaan ratkaisua asunnottomuuteen

Muotoilun, taiteen ja yrittämisen monitoimimies Harri Nordling on herättänyt henkiin idean käytettyjen merikonttien muuntamisesta asunnoiksi. Parhaillaan pääkaupunkiseudulle suunnitellaan 16 kontin ja lähes 50 asuinyksikön pilottihanketta. Konttikyliä on tarkoitus toteuttaa myös muualle Suomeen.

Maailmalla konttiasuntoja on jo toteutettu, mutta Nordlingin ja yhteistyökumppaneiden tulokulma on uusi.

– Aiemmin on tehty yhteen konttiin yksi asunto. Se on ollut muoti- ja design-juttua ja kustannukset ovat liian kalliita massatuotantoon.

– Me teemme 40 jalan konttiin kolme pientä yhdeksän neliön asuntoa. Yhteen asuntoon mahtuu kerros- ja sivustavedettävine sänkyineen kolme ihmistä nukkumaan. Arvioidut kustannukset ovat 35 000-40 000 euroa per kontti, Nordling ynnäilee.

Lähtökohtana on kaupunkiseutujen kova pula pienistä asunnoista.

– Pääsääntöisesti käyttäjinä olisivat sinkut, opiskelijat, pakolaiset. Konttikylä toimisi myös hotellina, avovankilana tai vanhainkotina, Nordling esittää.

Viisi prosenttia kelpaa

Suunnittelija ei pelkää, että hänet julkisuudessa teurastetaan, jos hän esittää vanhuksia asutettaviksi vanhoihin merikontteihin.

– Asunto on kuin luksuslaivahytti. Ei niissä ole mitään hävettävää!

Hän näkee suunnittelemissaan konttikylissä ratkaisun esimerkiksi pääkaupunkiseudun asunnottomuusongelmaan.

– Suur-Helsingin alueella on jonossa 7000 asunnotonta. Käytännössä tämä olisi ainoa mahdollinen tapa ratkaista ongelma, Nordling sanoo.

Suunnittelijalta tulee mahdollisia sovelluksia kuin liukuhihnalta.

– Katastrofialueiden hätämajoituksena kontteja on pohdittu paljon. Meidän konttimme on suunniteltu liitettäväksi kunnallistekniikkaan, mutta mikään ongelma ei ole pyörittää niitä aggregaatein, aurinkopaneelien ja septitankkien avulla.

– Olen miettinyt näitä myös oiviksi putkiremonttien väistötiloiksi. Kontit voi tuoda kerrostalon pihaan ja rappu kerrallaan väki muuttaa niihin remontin ajaksi. Postiosoite ei muutu ja tavarat ovat lähellä omassa asunnossa, Nordling näkee.

Häntä kiehtoo myös kierrätysidea merikonttien käytössä.

– Vanhojen konttien pilkkominen ja sulatus on kallista touhua. Niinpä ne jäävät tuuliajolle. Osa on tietysti kolhuisia, mutta viisi prosenttia voidaan käyttää uudestaan asunnoiksi hiekkapuhalluksen ja maalauksen jälkeen. Viidessä prosentissakin riittää aivan mielettömästi valinnanvaraa!

Kuin Lego-palikat

Yhtään valmista asuntokonttia ei ole vielä valmiina. Nordling yhteistyökumppaneineen etsii parhaillaan mukaan konepajateollisuuden alihankkijoita jatkosuunnitteluun sekä toteutukseen.

– Etsimme osaamista muun muassa teräskonttien polttoleikkaamiseen, väliseinälaipioiden hitsaamiseen, hiekka- ja raepuhallukseen ja sisustamiseen, hanketta vetävä Nordling kertoo.

Esimerkiksi konttien lämpöeristystä hiotaan vielä. Erilaiset tuulikaappiratkaisut ovat mahdollisia.

– Kyse on joka tapauksessa kuin Lego-palikoista. Kaikki osat on liitettävissä toisiinsa. (HäSa)