Uutiset

Vanhojen kaatopaikkojen purkamisesta miljoonien kulut Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan parikymmentä vanhaa kaatopaikkaa joudutaan poistamaan uusien asuinalueiden tieltä tulevina vuosina.

Kaikkiaan poistokustannukset saattavat kohota reippaasti yli kuuteen miljoonaan euroon. Aikataulu on vielä auki, ja viimeisten yhdyskuntajätteen kaatopaikkojen uskotaan olevan tiessään vasta parinkymmenen vuoden kuluessa.

Teknisen viraston toimialajohtaja Jouko Kettunen sanoo, että kulut lasketaan kaupunkilaisten harteille. Mahdollista on, että osa kuluista katetaan esimerkiksi jätteenkäsittelymaksuilla ja kasvattamalla tonttimaiden hintaa.

Viimeinen vanhoista kaatopaikoista suljettiin 1960-luvun lopussa. Yksikään niistä ei sijaitse suoraan asutuksen alla.

Päivän lehti

29.1.2020