Uutiset

Vanhusten rivitalo puretaan keskuskeittiön alta

Turenkiin suunnitellun Janakkalan kunnan keskuskeittiön paikka on varmistunut. Uudisrakennus tehdään Tapailankuja 4:n tontille palvelutalo Kotipellon pohjoispuolelle.

Tontilla sijaitsee nyt vanhusten rivitalo, jossa on 20 asukasta. Se on tarkoitus purkaa keskuskeittiön alta.

– Keskuskeittiön paikkaa mietittiin todella huolella. Jo aiemmin oli sovittu, että se tehdään Tapailan terveyskeskuskortteliin, mutta sen sisällä mietittiin monia vaihtoehtoja, kertoo Janakkalan tekninen johtaja Anna-Mari Ahonen.

Ahosen mukaan paikan valinnan ratkaisi se, että Tapailankuja 4:n tontilta saadaan sisäyhteys muuhun kokonaisuuteen eli keskuskeittiöltä voidaan kuljettaa ruokaa sisäkautta lähellä oleville ruokailijoille. Samoin liikenneratkaisut vaikuttivat paikan valintaan.

Tapailankuja 4:n rivitalon asukkaille ja heidän omaisilleen järjestetään tiedotustilaisuus asiasta maanantaina 26. huhtikuuta kello 17. Tilaisuus järjestetään Tapailakodin juhlasalissa.

– Asukkaiden ei itse tarvitse alkaa järjestellä asuntoasiaa, vaan kunta järjestää jokaiselle uuden kodin. Työtä ei tehdä liukuhihnamaisesti, vaan yksilölliset toiveet otetaan huomioon, Anna-Mari Ahonen sanoo.

Asuntoja saadaan esimerkiksi naapuritontilla Tapailankuja 2:ssa sijaitsevaan toiseen rivitaloon, josta kotipalvelun toimisto ja 12-paikkainen Jänispolun päiväkodin ryhmä muuttavat muualle. Päivähoitoryhmä siirtyy Vaparille, missä toimii jo ennestään yksi Jänispolun päiväkodin ryhmä.

Päivän lehti

5.6.2020