Uutiset

Vanhuus - sairausko?

Sairaanhoitajat ja lähihoitajat eivät riitä pelastamaan vanhusten hyvinvointia. Perushoitotyö on erittäin tärkeää, mutta vaikka sitä tehostettaisiinkin, se ei riitä ainoaksi hoivaksi ja tueksi, jota vanhukset tarvitsevat.

Vanhuus on medikalisoitu eli tultuaan vanhaksi ihminen muuttuu vaippoja, lääkkeitä ja valvontaa tarvitsevaksi. Vanhukset nähdään usein hoitotyötä tekevien näkökulmasta pelkästään hoidon kohteina. Pääasiallisesti tämä johtuu siitä, että sairaanhoitajien ja lähihoitajien koulutuksessa keskitytään sairauksien hoitoon ja sehän on aivan tarkoituksen mukaista.

Mutta vanhuus on ennen kaikkea muutakin kuin sairauksia, se osa inhimillistä elämää. Vanhukset tarvitsevat myös laitoksissa elämäänsä ja arkeensa läsnäoloa, virikkeitä ja vaihtelua.

Laitoksissa asuville vanhuksillekin tulee mahdollistaa esimerkiksi ostoksilla tai kahvilassa käyminen, liikuntamahdollisuudet, konserteissa ja teatterissa käynnit.

Läsnäolo on mahdollisuutta rauhalliseen keskusteluun. Juuri näille toiminnoille ei hoitajilla ole aikaa.

Vieraillessamme palvelutalossa kuulimme useilta vanhuksilta, että heillä on kaikki muuten hyvin, mutta ulos he eivät pääse. Useat vanhukset eivät omin voimin kykene ulkoilemaan. Yksi vanhuksista, joka sanoi rakastavansa kaikkia neljää vuodenaikaa, oli viimeksi päässyt ulos viime kesänä.

Vanhustyössä sosionomien koulutus ja ammattitaito tukisi ja täydentäisi loistavasti sairaanhoitajien ja lähihoitajien työtä. Sosionomit (AMK) voisivat esimerkiksi järjestää viriketoimintaa ja ohjaamista, ylläpitää vanhusten sosiaalisia verkostoja, yhteydenpito omaisten kanssa ja ajaa vanhusten etuja.

Sosiaalisten verkostojen ylläpito tarkoittaisi sitä, että mahdollistetaan vanhuksen yhteydenpito ystäviin ja tuttaviin. Sosionomi vanhusten etujen ajajana hoitaisi vanhuksen etuusasioita niin, että vanhus saisi kaikki edut, jotka hänelle kuuluvat.

Onkin aika ajatella, että vanhustyössä voidaan käyttää muitakin ammattiryhmiä kuin hoitajia.

On aika koota vanhusten hyvinvoinnin takaamiseksi tiimit, joissa on sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon ammattilaisia. Molempia tarvitaan, koska vanhuus on muutakin kuin sairauksia. Se on täyttä elämää tässä ja nyt.

Sirja Tiainen

Hämeenlinna

Anja Tauriainen

Hyvinkää

sosionomiopiskelijat / Järvenpää Diak

Päivän lehti

2.6.2020