Uutiset

Vapaa kasvatus on koiralle karhunpalvelus

Käsitykset ihmisten ja eläinten erosta ovat hämärtyneet samaa vauhtia kuin ihminen erottaa itsensä luonnosta. Jotkut ihmiset kuvittelevat, että kun eläintä paapoo ja lellii, se vastaa käyttäytymällä hyvin.

Näin ei valitettavasti ole.

Eläimiä – etenkään koiria – ei saa käsitellä silkkihansikkain.

Vaikka oma pikku pentu olisi miten lutunen tahansa, kasvaa siitä jossain vaiheessa aikuinen koira, jolla voi olla kovemmat voimat kuin omistajallaan ja joka tapauksessa ainakin terävämmät hampaat. Pelkästään sen takia koirasta pitäisi kouluttaa yhteiskuntakelpoinen ja tottelevainen yksilö.

Ja täsmennän: koirien hakkaaminen ja huonosti kohteleminen eivät ole kouluttamisen synonyymejä. Se kun on mahdollista tehdä myös koiraa vahingoittamatta.

Itse asiassa kunnollinen koulutus on koiralle itselleen vielä suurempi palvelus kuin sen ympäristölle. Vapaa kasvatus tuottaa eläimillä yhtä huonon tuloksen kuin ihmisilläkin.

Koiran pitää tietää, kuka on lauman johtaja. Jos se ei tunnista omistajaa pomoksi, se ottaa itse ennemmin tai myöhemmin ohjat käsiinsä.

Koiran ongelmat ja ongelmakäyttäytyminen ovat lähes aina lähtöisin talutushihnan älykkäämpänä pidetystä päästä.

Omistajan pitäisi ymmärtää, että hänen velvollisuutensa on hallita lemmikkinsä. Jos voimat eivät riitä hallitsemaan koiraa hihnan avulla, pitäisi järjen riittää tekemään se koulutuksella.

Vaikka koulutus olisi miten hyvä, koira on pidettävä kiinni ainakin taajamien alueilla. Siihen velvoittaa jo lakikin.

Terhakkaana vellova keskustelu siitä, miten koiranomistajien pitäisi pitää lemmikkinsä taluttimen päässä, kaipaa kuitenkin myös toista näkökulmaa. Usein koiran hyökkäävä käytös voi olla sitä lähestyneen vieraan ihmisen omaa syytä.

Omistajan kehotukset pysyä matkan päässä taluttimessa olevasta koirasta jäävät etenkin monilla lapsilla täysin toisarvoisiksi. Onhan edessä pehmoinen karvakasa, jota halutaan päästä paijaamaan.

Kun koiran suojeluvaisto sitten herää ja koira puraisee, on syy omistajan. Mutta mitäpä olisi omistajalla tehtävissä – etenkin kun vieraaseen lapseen ei nykyisin saa koskea pikkusormenpäälläkään ilman pelkoa oikeussyytteestä.

Useimmat vanhemmat teroittavatkin kiitettävällä intensiteetillä lapsilleen, että vieraita koiria ei saa mennä silittelemään, mutta parantamisen varaa löytyy.

Koiraihmisten pitäisi löytää yhteinen kieli niiden ihmisten kanssa, jotka koiria kammoksuvat, jotta rinnakkaiselo sujuisi kitkattomammin.

Koiraihmisten pitäisi ymmärtää, että jotkut oikeasti myös pelkäävät koiria. Pelkkä vakuuttelu tyyliin ”ei meidän Rekku ikinä” ei pelon voittamisessa tepsi, mutta koiran pitäminen kiinni voisi auttaa.

Ei-koiraihmiset puolestaan voisivat yrittää ymmärtää, että monille koirista on valtavaa iloa. Jos ei itse koe sitä niistä saavansa, voi pysyä matkan päässä.

teresa.kauppila@hameensanomat.fi