Uutiset

Vapaasti ajattelevalle duunarille

Eivätpä nimimerkin Vapaasti ajatteleva duunari ajatukset kuullostaneet kovin tavallisen duunarin ajatuksilta, paremminkin niin sanotun järjestäytymättömän työnantajan näkemyksiltä.

Vapaasti ajatteleva… unohtaa miten harvinaisia lakot ovat olleet sopimusyhteiskunnan aikana. Sopimuksilla järjestäytyneet työntekijät kuin myös työnantajat sopivat myös työrauhavelvoitteesta, jonka rikkomisesta seuraa sanktio.

Esität edistyksellisesti ajattelevaa, mutta todellisuudessa ajattelet hyvin vanhakantaisesti.

Ei vihollisuusajattelua ole harrastettu enää vuosikymmeniin.

Varsinkin ay-liike on pyrkinyt siihen, että neuvoteltaessa työntekijän palkoista ja työehdoista se tapahtuisi tasavertaisesti, eikä sanelemalla tai painostuksella, mitä valitettavasti vielä paljon tapahtuu.

Kerroit saavasi työnantajalta leivän. Mutta et suinkaan tapahdu myötätunnosta sinua kohtaan, vaan koska sinua tarvitaan tekemään se työ, josta myös työnantaja ottaa oman osansa.

Sinun täytyy myös muistaa, että ay-liike on sopinut ehdoista jotta voisit tehdä työtäsi ja tulla sillä toimeen. Jos ei näin olisi, meno olisi tosi villiä, vallalla olisivat viidakon lait.

Kun myönnät, että työolojen tulee olla turvalliset ja mukavat työntekijälle, unohdat miten ne on saatu aikaan. Ne eivät suinkaan ole itsestään selvyyksiä siihen on tarvittu vahvaa ammattiyhdistysliikettä. Palkatkaan ei nouse automaattisesti mikä on hyvin selkeästi näkynyt viimeaikoina tiedotusvälineissä, jos olet seurannut.

Ei suomalaisilla työnantajilla mene huonosti, mikä ilmenee useista tehdyistä tutkimuksista, ja miljardien osingoista, sekä lisäosingoista, joita on annettu osakkaille. Osingot ovat maamme historiassa jättimäiset.

Verrattaessa Suomen oloja moniin maihin, mihin tuotantoa on siirretty ovat työnantajan kannalta loistavat.

Olosuhteiden vuoksi ei yrityksiä kannata siirtää, vaan takana on vallan muut arvot.

Toivon, että sinulla riittää töitä jatkossakin. Toivon myös, että ay-liike pysyy vahvana ajamaan sinunkin etuasi.

Ay-liikkeeseen hurahtanut

Hämeenlinna

Päivän lehti

10.4.2020