Uutiset

Varas kaatoi bensiinimittarin kauhakuormaajalla Parolassa

Seteliautomaatin rahoja tavoitellut varas tuhosi St1:n bensiinimittarin kauhakuormaajalla Hattulassa hieman ennen aamuneljää tiistaina.

Varastettu kauhakuormaaja oli kaatanut bensiinimittarin ja rikkonut mittarin alla olleen korokkeen. Rahoihin ei kuitenkaan oltu päästy käsiksi.

Palokunnan mukaan tapauksessa oli paljon onnea myötä, sillä bensiini ja diesel saivat valua rikkoutuneista putkista mittarikentälle aamukahdeksaan asti, jolloin paikalle saapunut asiakas huomasi tuhon. Aseman öljynkeräyskaivossa oli palokunnan saapuessa arviolta 450 litraa bensiiniä ja tuhat litraa dieseliä, eikä kaivoon olisi juurikaan mahtunut enempää nestettä.

Maahan ei polttoainetta päässyt eivätkä Hämeenlinnan veden edustajat löytäneet Hattulan vesi- tai viemäriverkostakaan polttoainetta. (HäSa)