Kolumnit Uutiset

Varokaa, kävelyyn voi jäädä koukkuun

Terveisiä kävelyltä. Rohkaisin mieleni ja totesin, ettei kävelyä ole turhaan ylistetty kirjassa Kävelyn filosofiaa (Frédéric Gros: Marcher, une philosophie).

Vain muutaman kerran erehdyin ottamaan juoksuaskeleen, mutta vain painovoiman vaikutuksesta alamäessä.

En enää kävele metriäkään, sanottiin eli uhottiin noin vuonna 1978, kun kädessä oli ajokortti.

Niin vähän aikaa on siitä, kun kerjäläiset kävelivät maalla talosta taloon. Syrjäseudun lapsille pitkienkään koulumatkojen kävely ei ollut mitenkään tavatonta. Kävellen kulkeneet olivat yhteiskunnan nöyryytettyjä ja vähäosaisia.

Suomalainen hyvinvointi on ollut kävelyn välttämisen historiaa.

Kukaan ei voi kaivata puutteen aikoja, mutta nyt on aika käydä kävelyvastaisuuden kimppuun.

Entisajan muistakin köyhyyden merkeistä, kuten kasvissyönnistä, on tullut vaurauden maailmassa osaltaan jopa elitismiä. Pikemminkin pitäisi puhua ihmisen luontaisesta tavasta liikkua ja syödä, vanhan ja unohtuneen löytämisestä.

Ihmiset ovat kuitenkin vieraantuneita itsestään ja maailman luonnollisimmista asioista. Ikivanhan intiaaniviisauden mukaan kävely sitoo ihmisen maahan, luontoon ja todellisuuteen. Sidoksen rikkoo kummallisen usein kännykkä korvalla.

Oma aikaisempi kävelykammoni kumpuaa ilmeisesti pitkäaikaisesta ja vakaviin mittasuhteisiin nousseesta juoksun ihannoinnista. Olen niin useasti joutunut vastaamaan kysymykseen: Jaksoitko juosta koko matkan, vai pitikö sinun kävellä?

Voinko ikinä oppia rauhallisesti kävelemään ja nauttimaan sen tuomasta mielenrauhasta, hyvästä yöunesta ja terveydestä. – Vähän aikaa sitten luulin, että ehdottomasti en.

Tulosorientoitunut mieleni on huijattavissa. Jos matka tai siihen käytetty aika on riittävän pitkä, niin ajoittainen kävely parantaa juuri minun tasoiseni kuntoilijan tulosta. Kävelen toistaiseksi lähinnä siksi, että jaksaisin toukokuussa taivaltaa mahdollisimman pitkän matkan 24 tunnin juoksussa. Sekin on kuitenkin alku.

Olemme itse kukin oman sote-projektimme vastaavia projektipäälliköitä. Ketään ei voi pakottaa liikkeelle.

Puhutaan kovasti valinnanvapaudesta. – Mitä se oikein on? Eikö elämässä ole kysymys siitä kaiken aikaa?

Kävelemään lähtevä valitsee todennäköisesti oikein, mutta sen hän näkee kenties vasta matkan, tai matkansa päässä. Maaliin on onneksi matkaa.

Päivän lehti

19.1.2020