fbpx
Kolumnit Uutiset

Varovasti - vaalit tulossa

Työkeikka heitti muutama päivä takaperin ennen kokemattomaan tilanteeseen.

Asetelma oli periaatteessa tuttu. Henkilöitä mikrofonien takana, edessä salintäysi väkeä. Äänentoistolaitteet välittivät kysymyksiä, sitten vastauksia. Ilmiselvä vaalitentti! Lukemattomia kertoja paikan päällä istuttu, vielä useammin television kautta seurattu.

Tilaisuuden erityinen luonne olisi valjennut satunnaiselle eksyilijälle varsin nopeasti sellaisista lausutuista sanoista kuin pastoraalinen tai lähetysmääräraha. Toimittaja luonnollisesti tiesi tulleensa kirkkoherranvaalin vaalipaneeliin.

Tuoli takarivistä tuntui luontevimmalta valinnalta pakanatoimittajalle. Sen jälkeen kuuntelua, katselua, ymmärryksen venyttelyä. Aluksi puhtaasti työn puolesta, lopuksi aidon mielenkiinnon takia.

Ensikertalaiselta vertailukohteet tietenkin puuttuvat, mutta luulenpa, että kristillisestä ajattelusta kumpuava työpaikkatenttaus on ottanut viime vuosina aimo annoksen mallia poliittisista käytännöistä.

Kirkkoherraehdokkailta kysyttiin suuria pakollisia, mutta tylsiä kysymyksiä, kuten “millainen olisit kirkkoherrana?” tai “mitkä ovat seurakunnan lähitulevaisuuden suurimmat haasteet?”. Henkilökohtaisuutta tavoiteltiin, kun ehdokkaiden piti paljastaa paras ja huonoin luonteenpiirteensä.

Tilaisuuden rytmi oli hyvin harkittu. Vapaamuotoisia vastauksia ja pikareagointia lyhyisiin väittämiin, joita yleisökin sai kommentoida vihreitä ja punaisia lappuja heiluttamalla. Ensimmäisen tunnin jälkeen kaikki nostatettiin ylös tuoleista puutuneita lihaksia verryttelemään. Ja lopuksi tietysti yleisökysymyksiä. Niin tuttua vaikkapa viimeisimmistä presidentinvaaleista.

Kirkkoherra on seurakunnan ykköspomo, jonka pitää työssään johtaa sekä asioita että henkilöitä. Seurakuntalaisten pitäisi siis valita hyvä johtaja, ei loistotyyppiä, -saarnamiestä tai -laulajaa. Ei ihan helppo tehtävä, vaikka tuomiokapituli onkin ehdokkaat ohjailevasti vaalisijajärjestykseen asettanut.

Kirkkoherroihin näyttää pätevän sama ilmiö kuin kaiken maailman muihinkin vaaliehdokkaisiin. Pikkuisen pitäisi erottua, muttei liikaa, etteivät äänestäjämassat kavahda. Tämä tuottaa tasalaatuista hyminää, josta kuulija joutuu vetämään johtopäätöksiä rajusti tulkiten.

Onko ehdokas taantumuksellinen vai uudistusmielinen, jos hän vastaa “totta kai” eikä “ilman muuta”? Onko hän kirkon rakennemuutosten kannalla, jos hän puhuu netistä, tai niitä vastaan, jos hän käyttää adjektiivia inhimillinen?

(Journalistisen) totuuden nimissä on mainittava, että erojakin kirkkoherrapaneelin ja poliittisten tenttien välillä on. Seurakuntatalossa ei luistavaa itsekehua kuultu eikä lupauksia suollettu.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkoherranvaalien ennakkoäänestys alkaa maanantaina. Äänioikeudeton pakana huokaa helpotuksesta välttyessään valitsemisen pakolta ja jää pohtimaan, kannattaisiko kirkon omia politiikalta muutakin kuin vaalipaneelisapluunan? Esimerkiksi simppelimmän vaalijärjestelmän? Wikipedian mukaan kirkkoherraa on valittu joskus lähes kaksi vuotta.

Menot