Kolumnit Uutiset

Vartti päivässä ei pelasta mitään

Yhteiskuntasopimus voi kiehunnasta huolimatta sittenkin syntyä, joskin vatulointiin menee turhan paljon aikaa.

Työmarkkinajärjestöjen lähestymistapa yhteiskuntasopimukseen on kuin italialainen lakko. Ollaan tekevinään kyllä kovasti töitä, puuhastellaan, mutta valmista ei tahdo tulla.

Keväällä loppui aika kesken, nyt odotellaan nykyisen sopimuskauden päättymistä. Totuuden ankaraa hetkeä yritetään siirtää kuin juoppo krapulapäiväänsä.

Mikäli vassaripomo Paavo Arhinmäkeä ei oteta lukuun, sopimuksen tarpeellisuudesta vallitsee vankka yksituumaisuus. Arhinmäki suhtautuu edelleen kovin huolettomasti valtion velkaantumiseen ja vinkuu liksaa lisää ja etuuksiin kelpo korotuksia.

Yhteinen näkemys luo tukevan pohjan neuvonpitoon. On koko lailla yhdentekevää sekin, puhutaanko työmarkkinaratkaisusta vai yhteiskuntasopimuksesta.

Puheenjohtaja Antti Rinteen (sd.) on turha viisastella terminologialla, niin kova ay-mies kuin hän taustaltaan onkin.

Hallituksella on toki monia puutteita ja osaamattomuutta. Myös omaa ammattikuntaansa joutuu häpeämään. Helsingin kollegat ovat tohisseet usein, ettei hallitus tunne työmarkkinoiden pöytätapoja.

Onko yhdessäkään hallituksessa istunut oikeata työväen pääluottamusmiestä? Jos on, he eivät ole osaamisellaan häikäisseet.

Työministeri Jari Lindström (ps.) on kokenut suuren paperitehtaan pääluottamusmiehenä palkkakiistat, monet yt-kierrrokset ja lopulta tehtaan alasajon jälkijäristyksineen.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) puolestaan aloitti pienyrittäjänä, palkkasi väkensä, sopi paikallisesti ja kasvatettuaan yritystään iteroi ammattiosaston ja luottamusmiesten kanssa.

Onko niin, että Suomessa aateloidutaan työmarkkinavelhoksi vain Hakaniemessä tai Etelärannassa? Eikö etulinjan kokemuksella ole painoa, kun kabineteissa väännetään?

Palkansaajajärjestöt puhkuvat pyhää päättäväisyyttä suhtautumisessaan työajan pidennykseen. Vartti lisää ei kerta kaikkiaan käy, tapahtukoonpa mitä tahansa.

Oikeassa ne ovat, vartti päivässä tai sata tuntia vuodessa käy enintään käsirahasta isänmaan pelastuspyrkimyksissä.

Paljon tärkeämpää on se, mitä päivän mittaan tehdään. Jos nykyinen työaika painetaan koko rahan edestä, ei vempuloida kahvilla, juoruilla tai muuten lintsata, viiden prosentin tuottavuusloikka ei ole ollenkaan ylivoimainen.

Päivän lehti

4.4.2020