Uutiset

Varusmiehiä ei pakoteta kasvissyöjiksi – Asiantuntija kannustaa lihansyönnin vähentämiseen

Ravitsemustutkija tyrmää ministeri Jussi Niinistön (sin.) kommentit kasvisruokapäivien vahingollisuudesta puolustusvoimissa. Ruokahuollosta vastaava Leijona Catering ei halua ottaa kantaa ministerin puheisiin.
Kuvan kukkakaali ei liity tapaukseen.

Ministeri Jussi Niinistö (sin.) totesi Lännen Median haastattelussa, että “mikään armeija ei taistele pelkän kukkakaalipirtelön ja linssikeiton voimalla”.

Varusmiesten ruokahuollosta vastaavan Leijona Cateringin kehitysjohtaja Petri Hoffren muistuttaa, ettei varusmiehistä olla tekemässä kasvissyöjiä.

– Aiemmin meillä on ollut kahdeksan kasvisruokapäivää kuudessa viikossa. Syyskuusta lähtien niitä on samassa ajassa 12, Hoffren sanoo.

Nykyisten ravintosuositusten mukaan kasvisruoan määrää tulisi lisätä. Myös puolustusvoimissa tarjottava ruoka perustuu virallisiin ravintosuosituksiin.

– Ravintosuositukset ovat koko ruokalistan suunnittelun pohjalla. Lisäksi ruoasta pyritään tekemään mahdollisimman monipuolista ja vaihtelevaa.

Kapinaa kasvisruokaa vastaan ei armeijassa ole syntynyt. Palautetta ruuasta tulee paljon.

– Palaute vaihtelee, mikä on normaalia, kun puhutaan 15 000–16 000 varusmiehestä. Kaksi kertaa vuodessa mittaamme tyytyväisyyttä ruokaan asiakaskyselyllä. Kyselyjen tulokset ovat olleet positiivisia.

Niinistön mainitsemia linssikeittoa ja kukkakaalipirtelöä ei varusmiesten lautasilta löydy.

– Kumpikaan ei kuulu ruokalistaamme, Hoffren sanoo.

 

Ravitsemusasiantuntija ja Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikön tutkija Sanna Talvia ei olisi huolissaan varusmiesten ravitsemuksesta tai kasvisruoan tuputtamisesta.

– Käsittääkseni kyse on ollut siitä, että viikon neljästätoista lämpimästä ateriasta kaksi olisi kasvisruokaa. Se ei missään nimessä tarkoita siirtymistä kokonaisvaltaiseen kasvisruokavalioon.

Talvia muistuttaa, että kasvisruokapäiviä on ollut ennenkin eivätkä kaikki ruoat lähtökohtaisesti edes sisällä lihaa.

– Kasvisruokapäivissä ei ole kyse myöskään vegaaniruokavaliosta, vaan maitotuotteita ja kananmunaa sisältävästä lakto-ovovegetaarisesta ruoasta.

Hän haluaa nostaa esiin myös ruoan ekologisen näkökulman ja ruokavalion vaikutukset ilmastonmuutokseen.

– Ravintosuositukset lähtevät nykyään lihansyönnin vähentämisestä. Lisäksi on hyvä miettiä ympäristönäkökulmaa.

Talvia sanoo, että monipuolisella kasvisruokavaliolla pärjää siinä missä sekaruokavaliollakin.

– Ruokavalion nimi ei vielä kerro sen laadusta. Tärkeintä on syödä monipuolisesti, oli sitten seka- tai kasvissyöjä, hän toteaa.