Uutiset

Vastarinta on välittämistä

Se vaanii meitä. Lapsen koulua syö home, pakko totutella poikkeusjärjestelyihin. Työpaikalla modernisoidaan teknologiaa, pakko opetella uutta. Ihmissuhde murenee, pakko sopeutua erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin.

Muutos vaanii meitä joka kulman takana. Eikä vain omassa pienessä elämänpiirissä vaan kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä. Mikä hankalinta, nykyihminen on tästä hyvin tietoinen.

Hokema ”mikään ei ole varmaa paitsi muutos”, ei ole aika kausiin ollut tulevaisuuden visionäärin omaisuutta. Sen tietää ja tuntee jokainen nahoissaan ja – hyvin usein – panee hanttiin.

Muutosvastarinnan voi määritellä muutoksen vastustuksena ja kritisointina. Usein se ilmenee uuden tiedon torjumisena, välinpitämättömyytenä tai liioiteltuna itsesuojeluna. Ihmismieli on rakennettu niin, että vanhat tottumukset yksinkertaisesti tuntuvat paremmilta kuin uusi ja outo.

Filosofian tohtori Merja Turpeisen tuore väitöskirja käsittelee muutosvastarintaa. Sen kohteena ovat Helsingin erikoissairaanhoidon organisaatiojärjestelyt, mutta havainnot ovat hyödyllisiä laajemminkin ajateltuna.

Turpeisen mukaan muutosvastarinnan vaientaminen on järjenvastaista. Se on sama kuin sanoisi ihmiselle: Älä ole ihminen.

Muutoskriittisyys kannattaa tulkita mieluummin asioista välittämiseksi kuin vastahankaisuudeksi. Kriittisyys kertoo aktiivisuudesta ja halusta vaikuttaa.

Muutos on Turpeisen mukaan aina arvioinnin paikka eikä arviointi tunne erityisosaajia. Sitä tekee jokainen omista lähtökohdistaan. Pahinta, mitä muutosten verkossa rimpuilevalle voi sanoa on: Muita vaihtoehtoja ei ole. Vaihtoehtoja on aina. Sellaisia, joihin voi sitoutua. Sellaisia, jotka alkavat tuntua hyviltä.

Näin ajateltuna homekoulun väistöliikkeestä tulee lapsen terveyttä edistävä järjestely, uudesta teknologiasta työtä helpottava tekijä ja erilaisesta seuraelämästä vanhaa tyydyttävämpää.

Tohtori Turpeinen pohtii Julkisten ja hyvinvointialojen liiton Motiivi -lehdessä muutosvastarintaa myös suhteessa kuntaliitoksiin, joita kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) laajalla kunta- ja palvelurakenteiden remontilla ajaa.

Turpeinen muistuttaa, että julkisissa palveluorganisaatioissa on töissä ihmisiä, jotka ovat itsekin veronmaksajia ja usein myös oman työnantajansa palveluiden käyttäjiä. He välittävät ja haluavat vaikuttaa. Heidän arvioinneillaan on väliä. Siksi arvokeskustelua kuntaliitoksista ei saa leimata tunteiluksi eikä ristiriitaisia näkemyksiä lakaista maton alle.

Yksi hyppää uuteen ilomielin, toinen ei lähde mukaan edes väkisin taluttamalla. Kokemus on kuitenkin opettanut, että perusteltu muutos silloin tällöin johtaa parempaan lopputulokseen kuin jatkuva uudistusten mylläkkä, jossa muutos on itseisarvo.

Tätä voisi silloin tällöin teroittaa niin poliitikoille kuin ammattijohtajillekin.