Uutiset

Vastausta Riihimäen Yrittäjille

Riihimäen Yrittäjät ry on lehdistössä (Aamuposti 10.12.2004 ja Hämeen Sanomat 17.12.2004) ilmaissut näyttävästi kiinnostuksensa Riihimäen Yrittäjänuoret ry -nimisen yhdistyksen toimintaa ja sen omaisuutta kohtaan.

Uutisointi on tarkoituksellisesti ollut huomiota herättävää, virheellistä ja yksipuolista, ja sen tavoitteena on ilmeisesti luoda ”uutta historiaa”, joka ei vastaa todellisuutta.

Moraalista oikeutta asialle haetaan väitteillä, joiden mukaan Riihimäen Yrittäjillä olisi osuutta Yrittäjänuorten toimintaan ja sen omaisuuden hankintaan.

Vaikka lehdistö ei Yrittäjänuorten käsityksen mukaan ole oikea paikka tämän tyyppisen asian käsittelyyn, halutaan keskeisimmät virheelliset seikat yhdistyksen taholta kuitenkin oikaista.

Ensinnäkin Riihimäen Yrittäjät ry tai sen etujärjestöt eivät koskaan ole olleet virallisessa tai edes epävirallisessa liitto- tai jäsenyyssuhteessa Riihimäen Yrittäjänuoret ry:n kanssa.

Kysymyksessä on siis kaksi täysin itsenäistä ja erillistä yhdistystä, joita yhdistää ainoastaan samankaltainen nimi.

Toiseksi Riihimäen Yrittäjät ry:llä tai sen jäsenillä ei ole minkäänlaista rahallista osuutta Yrittäjänuorten omaisuuden hankintaan, vaan se on hankittu kokonaisuudessaan Yrittäjänuorten itsensä hankkimin varoin.

Lisäksi on huomautettava, että nimestään huolimatta yhdistyksen jäsenistö ei koskaan ole koostunut pääasiallisesti yrittäjistä eikä kysymyksessä myöskään ole ollut nuorten yrittäjien ammatillinen edunvalvoja.

Päinvastoin, jäsenistö on aina, mitä suurimmassa määrin muodostunut toisen palveluksessa työskennelleistä henkilöistä. Yrittäjähenkisyys ei yhdistyksen näkemyksen mukaan edellytä välttämättä aina omaa yritystoimintaa.

Yrittäjänuoret eivät halua syvällisemmin kommentoida paikallisen yrittäjäyhdistyksen erikoisia toimintatapoja, joilla he pyrkivät puuttumaan toisen itsenäisen yhdistyksen toimintaan.

Suurta ihmetystä asiassa herättää erityisesti se, ettei Riihimäen Yrittäjien taholta ole kertaakaan otettu yhteyttä Yrittäjänuorten edustajiin, vaikka lehdessä tästäkin asiasta on toisin kerrottu.

Kaikesta huolimatta haluamme toivottaa Rauhallista Joulua kaikille.

Olli Nurminen

hallituksen puolesta

puheenjohtaja

Riihimäen Yrittäjänuoret ry

Päivän lehti

4.4.2020