Uutiset

Vastuullista kalaa lautaselle

Valveutuneellakin kuluttajalla voi kalatiskillä mennä sormi suuhun, mutta onneksi tarjolla on hyviä apuvälineitä.

WWF eli Maailman luonnonsäätiö julkaisee Kalaopasta, josta on helppo tarkastaa, mitä kalaa kannattaa syödä, jos haluaa suosia kestävästi pyydettyä kalaa.

Vihreällä merkittyjä kaloja voi syödä huoletta, keltaisia tulisi ostaa harkiten ja punaiset ovat ehdoton ei.

Merkinnöissä on otettu huomioon sekä kalakantojen elinvoimaisuus että pyyntitapojen ekologisuus.

Suomessa myydään vain hyvin vähän punaisella merkittyjä kaloja. Niihin kuuluvat esimerkiksi ankerias ja tietyt tonnikalalajit.

Kotimaisista kaloista kannattaa suosia esimerkiksi ahventa, haukea, kampelaa, muikkua, silakkaa ja silliä.

Haukikeitto

neljälle

Kalaliemi (n. 1 ½ l valmista lientä):

yhden hauen perkeet (pää, ruodot ja nahka)

2 l vettä (tai niin paljon että hauki peittyy)

1 sipuli

2 porkkanaa

muutama oksa tuoretta timjamia

2 laakerinlehteä

8 kokonaista mustapippuria

(1 dl kuivaa valkoviiniä)

Keitto:

1 sipuli

700 g kiinteitä perunoita

200 g porkkanaa

2 rkl voita

8 dl kalalientä

6 kokonaista maustepippuria

2 laakerinlehteä

1 tl suolaa

2 dl kermaa

600 g haukifilettä

1 dl hienonnettua tilliä

Valmista ensin liemi. Huuhtele hauen perkeet hyvin. Laita perkeet isoon kattilaan ja lisää vettä niin, että kala peittyy. Kiehauta ja anna juuri ja juuri kiehua miedolla lämmöllä. Kuori muodostuva vaahto pois.

Kuori ja lohko sipuli muutamaan osaan. Pese ja kuori porkkanat, paloittele pieneksi.

Laita vihannekset ja mausteet kattilaan, kun vaahtoa ei enää muodostu. Lisää halutessasi valkoviiniä ja anna kiehua miedolla lämmöllä tunti. Nosta liemi jäähtymään.

Siivilöi jäähtynyt liemi ja nosta kylmään. Kuori rasva pois päältä. Käytä keittoon 8 dl ja pakasta loput.

Hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat. Kuullota sipuli voissa kattilassa ja lisää sitten vihannekset.

Lisää kalaliemi ja mausteet. Keitä n. 10–15 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää kerma ja kiehauta.

Poista fileestä ruodot ja leikkaa paloiksi. Lisää kala kattilaan ja anna hautua kannen alla viisi minuuttia. Lisää hienonnettu tilli.

Tarjoile tuoreen ruisleivän kanssa.

Kuhaa salvialla ja prosciutolla

neljälle

4 kpl pieniä kuhafileitä

suolaa

mustapippuria

nippu tuoretta salviaa

1 sitruuna

8 viipaletta prosciuttoa

oliiviöljyä paistamiseen

Kuivaa kuhafile talouspaperilla. Mausta pinta miedosti suolalla ja mustapippurilla. Asettele salvianlehtiä fileiden päälle. Purista hiukan sitruunamehua päälle ja kietaise pari prosciuttoviipaletta fileen ympärille. Kiinnitä viipaleet hammastikulla.

Kuumenna pannulla oliiviöljyä. Paista kuhafileet kypsiksi molemmilta puolin miedolla lämmöllä. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

Fish & Chips ahvenesta

neljälle

Tartarkastike:

2 dl majoneesia tai kermaviiliä

1 pieni suolakurkku hienonnettuna

2 rkl kapriksia hienonnettuna

½ dl ruohosipulia silputtuna

1 rkl dijonsinappia

(½–1 tl sokeria)

500 g perunoita

3 l rypsiöljyä

suolaa

500 g ahvenfileitä

1 dl vehnäjauhoja

½ tl suolaa

¼ tl valkopippuria

1 dl korppujauhoja

1–2 kananmunaa

2 rkl rypsiöljyä

2 rkl voita

tarjoiluun sitruunalohkoja

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja peitä kulho kelmulla. Jos käytät majoneesin sijasta kermaviiliä, lisää kastikkeeseen ripaus sokeria makuja pyöristämään. Anna tekeytyä jääkaapissa sillä aikaa, kun valmistat kalat ja perunat.

Pese ja kuori perunat, leikkaa noin sentin paksuisiksi tikuiksi. Kuumenna öljy kattilassa. Uppopaista perunat pienissä erissä kauniin ruskeiksi ja rapeiksi. Nosta kypsät perunat talouspaperin päälle valumaan ja mausta suolalla. Laita valmiit perunat uunivuokaan ja 100-asteiseen uuniin odottamaan tarjoilua. Jätä luukku raolleen, jotta perunat pysyvät rapeina.

Kuivaa ahvenfileet talouspaperilla. Sekoita vehnäjauhojen sekaan suola ja valkopippuri. Laita maustettu vehnäjauho ja korppujauho omille lautasilleen. Riko vielä muna yhdelle lautaselle ja vatkaa rakenne kevyesti rikki.

Kuumenna pannulla rypsiöljy ja voi. Kääntele ahvenfileet ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja vielä lopuksi korppujauhoissa. Paista muutama minuutti, käännä ja paista vielä hetki.

Tarjoa perunoiden, tartarkastikkeen ja sitruunaviipaleen kera.

Savumuikku- maalaissalaatti

neljälle

200 g vihreitä papuja

4 kananmunaa

100 g parmesaanilastuja

2 kerää romainesalaattia

1 tlk säilöttyä savumuikkua

Krutongit:

2 siivua maalaisleipää

1 valkosipulinkynsi

2 rkl oliiviöljyä paistamiseen

Sinappivinaigrette:

1 rkl valkoviinietikkaa

1 tl dijon-sinappia

4 rkl oliiviöljyä

1 pieni valkosipulinkynsi hienonnettuna

suolaa

mustapippuria

ripaus sokeria

Huuhtele pavut ja leikkaa kovat kannat pois. Keitä papuja miedosti suolatussa vedessä kuusi minuuttia. Valuta ja huuhtele kylmällä vedellä. Keitä kananmunia seitsemän minuuttia.

Leikkaa leipäviipaleet 1 x 1 cm kuutioiksi. Viipaloi valkosipulinkynsi. Kuumenna paistinpannulla oliiviöljy, lisää valkosipuliviipaleet ja paista leipäkuutiot kullanruskeiksi.

Sekoita viinietikka, sinappi, oliiviöljy ja mausteet kulhossa.

Asettele salaatinlehdet laakealle salaattivadille tai neljälle lautaselle, kaada kastike sekaan. Nosta pavut, muikut ja kananmunat salaatin päälle. Ripottele päälle parmesaanilastuja ja krutonkeja.