Uutiset

Vattenfall joutuu antamaan selvityksen asiakaspalvelun toimimattomuudesta

Energiayhtiö Vattenfall joutuu tekemään Kuluttajavirastolle selvityksen huonosta asiakaspalvelustaan.

– Paikallinen kuluttajaneuvoja Hämeenlinnassa on kiinnittänyt asiaan huomiota ja Vattenfallilta on tarkoitus pyytää selvitys mistä johtuu, etteivät asiakkaat saa yritykseltä asianmukaista palvelua, sanoo viraston lakimies Jukka Kaakkola.

Asia tulee kuluttajavirastossa ajankohtaiseksi ensi vuoden alussa.

– En osaa tarkemmin arvioida, kuinka asia etenee. Saatuamme selvityksen katsomme, mihin se antaa aihetta, jatkaa Kaakkola.

Häiriöt Vattenfallin laskutusjärjestelmissä ovat kestäneet toista vuotta. Turenkilainen Raimo Virtanen on yksi monista, joiden laskut ovat viivästyneet eivätkä yhteydenotot yrityksen asiakaspalveluun ole ratkaisseet ongelmia.

– Edellinen kesämökin sähkölasku tuli viime vuoden marraskuussa ja nyt tuli joululahjaksi 170 euron lasku. Vakituisesta asunnosta tuli maksettavaa 330 euroa, kun edellinen laskun olen saanut maaliskuussa. Kun ihmiset saavat tällaisia yllätyksiä vielä joulun alla, ne järkyttävät, sanoo Virtanen.

Virtasella on kotonaan suoraluentamittari ja sopimuksen mukaan Vattenfallin pitäisi laskuttaa sähkönsiirrosta kuukausittain. (HäSa)

Päivän lehti

1.12.2020

Fingerpori

comic