Uutiset

Vattenfall purkaa voimalan ensi vuoden aikana Keinusaaresta

Energiayhtiö Vattenfall aikoo lähiaikoina luopua Keinusaaressa olevasta vanhasta lentokoneturbiinistaan, joka on toiminut varavoimanlähteenä.

Vaikka maallikosta lentokoneturbiini varavoimalan pyörittäjänä kuulostaakin erikoiselta, ei kyseessä ole mikään ainutlaatuinen laitos.

Vattenfallin käyttöpäällikkö Markku Vänskä kertoo, että vastaavalla tekniikalla toimivia varavoimalaitoksia on ollut käytössä paljon muitakin.

– Vattenfallilla tämän lisäksi ei ole enää muita, mutta ainakin Fingridillä on reservikäyttöä varten kaasuturbiini, Vänskä vertailee.

Hän muistaa, että turbiinin hankki vuonna 1968 silloinen Hämeen Sähkö. Varavoimalan teho on noin 10 megawattia, mikä vastaa noin 1 000 omakotitalon sähköntarvetta. Vattenfallin mittakaavassa tämän kokoinen laitos ei enää ole kovinkaan merkittävä.

Tuotantokäytössä varavoimala on Vänskän muistin mukaan ollut viimeksi kovilla pakkasilla 2000-luvun alkumetreillä. (HäSa)