Kolumnit Uutiset

Vedetään jo ruosteinen Mora pois kansakunnan rinnasta

Mikä muu ero kuin aikamuoto hiihtoladuilla on Mika Myllylällä ja norjalaisella Petter Northugilla? – Vastaus: Jälkimmäinen ei ole toistaiseksi voittanut olympiakultaa väliaikalähdöllä.

Lopulta urheilijat muistetaan ensisijaisesti saavutuksistaan, joista olympialainen kultamitali on arvostetuin.

Northug on voimiltaan ja kunnoltaan ylivoimainen hiihtäjä. Samaan tapaan, norjalaisittain, hiihti parhaimmillaan Myllylä.

Norjalaisia käy sääliksi. Siellä doping on yhä täydellinen tabu. Suomalaisen hiihtourheilun tuskien latu on vuonojen maassa vielä tarpomatta.

Edesmenneen professori Pertti Hemánuksen kirja Doping, hyvä vihollinen on jälleen kerran ajankohtainen. Hemánus asettui valtavirtaa vastaan. Hän uskalsi epäillä doping-kieltojen mielekkyyttä ja yritti nähdä mielenkuohun ja motiivien taakse, minkä takia dopingista on tullut kaikille yhteinen, hyvä vihollinen.

Dopingin pahuus ja sen kiellon pyhyys ovat asioita, joita ei Hemánuksen lisäksi monikaan ole rohjennut edes pohtia, saati kyseenalaistaa.

TV1:ssä maanantaina esitetty Sinivalkoinen valhe kiersi puukkoa haavassa, mutta enää ei pahasti edes kirpaissut. En muistanutkaan, että Lahden vuoden 2001 kisoista on kulunut jo niin paljon aikaa.

Ehkä olemme jo sillä tiellä, että pian näille ”suurille paljastuksille” ja kaiken maailman lääkelaukuille osataan jo nauraa, eikä kaiken aikaa pelätä, että mitä jos se Vireenikin…

Kuvanauhalle taltioitu sauvan törkeän tahallinen katkaisu kesken hiihtokilpailun on dopingin peittely-yrityksenä vain ja ainoastaan surkuhupaisaa. Ei sitä paheksuttavuudessaan ihan Stalinin hirmutekoihin pidä verrata.

Doping on ollut kuin murha, joka ei rikoksena vanhene koskaan. Vedetään jo se Mora kansakunnan rinnasta ja annetaan itsellemmekin hitunen armoa.

Surullisinta on ollut dopingin kuolemanvakavuus, se, kun herkkien ihmisten elämät menevät julkisen paineen takia raiteiltaan ja ehkä päättyvät liian aikaisin.

Mika Myllylä oli hieno ja hillitty ihminen, mutta samalla mitä ilmeisimmin hyvin ristiriitainen luonne. Tapasin hänet pari kertaa, en kertaakaan toimittajana, mutta loppuelämäni mittaisen vaikutuksen hän teki.

Vain vähän on nostettu esiin Myllylän uskovaisuuden vaikutusta syyllisyyteen, jota hän elämänsä lopulla raskaana kantoi. Jostakin pitää osata myös vaieta. Se ei estä muistamasta.

Teoksessa Pauli Nevala, Teuvan Rivakka (Weilin&Göös 1971) keihäänheiton Tokion olympiavoittaja kertoo avomielisesti kokeilleensa hormoneja, mutta kokemukset eivät olleet hyviä. Pohjalainen yksitotisuus on joskus paikallaan.