Uutiset

Venäjällä vakaus vaakalaudalla

Duuman alahuoneen vaaleja seurannut kuohunta mielenosoituksineen on varoitus Venäjän johdolle: kaikki ei olekaan niin, kuin se on laskenut. Maan johtaja Vladimir Putin joutuu vakavasti miettimään kirjoittamiaan nuotteja.

Duuman vaaleihin asti Putinin Venäjä soi duurissa. Hän ilmoitti hyvissä ajoin, että hänen aikomuksensa on palata maan viralliseksi ykköspoliitikoksi, presidentiksi. Valinta katsottiin ulkomaita myöten läpihuutojutuksi.

Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä hävisi vaaleissa ja vielä yllättävän paljon, vaikka säilytti parlamentissa enemmistön. Tuoreen mielipidekartoitusten mukaan Putinin suosio on laskenut ennätyksellisen alhaiseksi.

Venäjän johtajien huoli tulevasta kumpuaa historiasta. Äärimmäisen harvat tarkkanäköiset osasivat laskea, että Neuvostoliiton aika oli käymässä vähiin parisenkymmentä vuotta sitten.

Maailmanvalta romahti lopulta niin äkkiä ja tavalla, jota kukaan ei osannut aavistaa. Kremlin täytyy nyt vakavasti miettiä, onko samanlainen vallan patojen murtuminen mahdollista – tällä kertaa Venäjällä.

Pinnan alla ja jopa sen päällä kytee, mikä kasvattaa Putinin ja hänen lähipiirinsä huolta. Venäjä on liikkeessä, tosin sangen pienessä, ja tämä tietää yhteiskunnan vakauden järkkymistä.

Presidentti Dmitri Medvedev lupasi kansalle uudistuksia ja tarkoitus on muun muassa se, että kuvernöörit valitaan vapailla vaaleilla. Puheenvuoroa ei voi kuitenkaan laskea avaukseksi kohti aitoa demokratiaa.

Medvedev haki sanoilleen tasapainoa. Hän tunnusti venäläisten oikeuden osoittaa mieltään, samalla hän korosti, ettei kansaa saa kiihottaa väärillä keinoilla yhteiskuntaa vastaan.

Linjauksen perusteella maan johto päättää vastedeskin, onko mielenilmauksissa kysymys ”aidosta asiasta” vai suunnitellusta vehkeilystä Venäjää vastaan.

Sananvapauden rajoitukset, ihmisoikeuksien puute ja demokratiavaje nakertavat maan johdon suosiota suurissa kaupungeissa, erityisesti Moskovassa ja Pietarissa. Politiikalla on jo sanana huono maine.

Kun kansa on riittävän ärsyyntynyt, myös Venäjän etuoikeutetut – taloudellisesti hyvin toimeentulevat – suurkaupunkien asukkaat saattavat kiihdyttää kapinointia.

Vakautta uhkaa kuitenkin pitkällä tähtäimellä niukkuudessa ja suoranaisessa köyhyydessä elävät venäläiset. Tälle joukolle ensimmäisen asia ei ole demokratia tai sen puutteet vaan huoli toimeentulosta.

Merkittävä osa venäläisistä kaipaa valoa, toivoa taloudellisesti paremmasta ja nykyistä turvatummasta tulevaisuudesta.

Putin saa presidentinvaaleissa vastaansa kilpailijoita. Ykköshaastajaksi on nousemassa entinen Putinin tukija, miljardööri Mihail Prohorov. Odotettavissa on ainakin vaalikampanja, jossa ruplat eivät lopu kesken.

Venäjän johdolla on rumiakin aseita vastaehdokkaiden varalle. Niiden käytössä on kuitenkin hyvin tunnettuja vaaroja.