Uutiset

Venäläismedia tukee pidätettyä toimittajaa Ivan Golunovia poikkeuksellisella tavalla

Venäläisen tutkivan toimittajan viime viikolla tapahtunut pidätys on saanut Venäjällä runsaasti huomiota. Myös sikäläinen media tukee Golunovia. Maassa on myös osoitettu mieltä hänen kohtalonsa johdosta.

Esimerkiksi maan johtavat talousjulkaisut Kommersant, Vedomosti ja RBK julkaisivat yhteisen etusivun, joka julistaa suurin kirjaimin: “Minä olen/Me olemme Ivan Golunov”. Kyseiset lehdet eivät ole profiloituneet oppositiohenkisiksi eivätkä yleensä tee yhteistyötä, mikä tekee kannanotosta poikkeuksellisen.

Myös osa valtiollisen median palveluksessa työskentelevistä toimittajista tukee Ivan Golunovia. Valtiollinen media on myös uutisoinut tapauksesta oletettua näkyvämmin.

Moskovassa pidätettyä ja puolustuksen vaatimuksesta kotiarestiin päästettyä Golunovia, 36, syytetään huumekaupasta. Viranomaiset pysäyttivät ja tutkivat toimittajan kun hän oli matkalla tapaamaan kollegaansa. Hänen repustaan ja myöhemmin asunnostaan väitetään löytyneen huumeita. Golunov lisäksi pahoinpideltiin.

Golunovin lakimiehen mukaan huumesyytteissä on kyse lavastuksesta. Golunovin tukijat katsovat pidätyksen johtuvan hänen työstään. Pidätyksen ilmeisesti toivotaan toimivan varoittavana esimerkkinä muille vallan kannalta kiusallisia asioita penkoville toimittajille.

Lentan ydinjoukko siirtyi Riikaan

Golunov tunnetaan kriittisenä tutkivana toimittajana. Hän on paljastanut erityisesti Moskovaan liittyviä korruptiotapauksia. Liike-elämän huipun ja maan poliittisen johdon edustajia sekä Moskovan kaupunki ovat kaikki joutuneet ikävään valoon Golunovin jutuissa.

Golunov kirjoittaa Venäjältä Riikaan toimituksensa vajaat viisi vuotta sitten siirtäneeseen verkkojulkaisu Meduzaan.

Venäjän valtio kiristi vuonna 2014 otettaan Meduzan edeltäjästä, suositusta venäläisestä uutissivusto lenta.ru:sta. Julkaisun päätoimittaja Galina Timtshenko sai yllättäen potkut, minkä seurauksena toimittajiakin irtisanoutui. Osa heistä siirtyi jatkamaan työtään EU-maa Latviaan, jonne venäläinen mediakentän valvonta ei yllä.

Timtshenkon potkujen katsotaan johtuneen Venäjää kritisoineesta tavasta, jolla lenta.ru kertoi kyseisenä vuonna alkaneesta Ukrainan kriisistä.

Lenta.ru:n omistaa presidentti Vladimir Putinin liittolainen, oligarkki Aleksandr Mamut.

Lentan tapahtumat olivat käänne

Meduza on saavuttanut muutamassa vuodessa luotettavan maineen ja arvostusta Venäjää puolueettomasti ja tarkasti seuraavana venäjänkielisenä sivustona. Sivuston palveluksessa on Riian toimituksen lisäksi myös muun muassa Venäjältä raportoivia toimittajia kuten Ivan Golunov.

Lenta.ru:n kohtalo merkitsi eräänlaista käännekohtaa Venäjän mediakentässä. Maassa nähtiin sensuurista johtuvien irtisanoutumisten lisäksi henkilövaihdoksia median rahoituksesta päättävien joukossa. Median omistajapohjaa muokattiin Kremlille entistäkin myötämielisemmäksi.

Venäjän johto alkoi samoihin aikoihin säätää entistä tiukempia mediaa koskevia lakeja, joiden tarkoituksena on mediakentän aiempaa kattavampi valtiollinen valvonta.