Kolumnit Uutiset

Venkoilua tieliikenteen promillerajalla

Autoilun promillerajat ovat joka vuosi esiin nouseva ikuisuuskysymys, ja viimeksi dilemma oli esillä muutama päivä sitten, kun Suomen Autokoululiitto tiedotti teettämästään tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset jakautuvat asiassa kahteen leiriin. 46 prosenttia kansalaisista olisi valmis laskemaan rajaa nykyisestä 0,5 promillesta, kun taas 48 prosenttia pitäisi rajan ennallaan.

Verkkokeskusteluissa nykyistä rajaa kannattavat leimataan monesti saunakaljakuskeiksi, joiden mielestä olisi mukamas ok liikkua liikenteessä pari tuoppia nauttineena. Nollatoleranssin tai 0,2 promillen sanktiorajan kannattajia puolestaan pidetään kukkahattuilijoina, jotka eivät kunnolla ymmärrä rajan laskemisen aiheuttamia vaikutuksia.

Molemmille näkökannoille on olemassa ihan hyviä perusteluja. Rajan alentaminen lähettäisi selkeän viestin siitä, että autoillessa ei pidä ottaa edes sitä yhtä. Matalammalla promillerajalla saunakaljavenkoilusta päästäisiin kokonaan eroon.

Nykyistä rajaa taas puolletaan muun muassa sillä, että sen laskeminen saattaisi sakotuskäytäntö- ja toimivaltamuutostenkin jälkeen lisätä kustannuksia ja teettää paljon lisätöitä viranomaisille. Yhtä mieltä molemmissa leireissä ollaan sentään siitä, että alkoholi ja autoilu eivät kuulu yhteen.

Eduskunnan lakivaliokunta torppasi alkuvuodesta rattijuopumustuomioiden kiristämistä vaatineen kansalaisaloitteen. Myöskään promillerajan laskemista koskevaa lainvalmistelua ei tuolloin katsottu tarpeelliseksi aloittaa, mikä luonnollisesti aiheutti suuttumusta.

Promillerajojen pohtimista mielekkäämmäksi nähtiin kysymys siitä, miten niin sanottujen taparattijuoppojen humala-ajeluun voitaisiin puuttua aiempaa järeämmin. Merkittävä osa kiinnijäävistä rattijuopoista on uusijoita, jotka ajelevat toistuvasti humalassa promillerajoista ja ajokieltojen pituuksista riippumatta. Humalaisten karsiminen liikenteestä on täysin perusteltua aloittaa tästä päästä.

Alkolukkojen käytön lisäämisen ja alkoholiongelmien hoidon tehostamisen lisäksi on pohdittu sitä, voitaisiinko ajoneuvon menettämisseuraamusta soveltaa järkevästi isommassa mittakaavassa. Toistuvasti rattijuopumukseen syyllistyvä voi menettää auton valtiolle, mutta ennen tätä kiinni saa yhä jäädä turhan monta kertaa.

Liikenneturvallisuuden kannalta promillerajan laskeminen tulevaisuudessa on toivottava juttu, mutta ehkä aihe on ajankohtaisempi vasta siinä vaiheessa, kun törkeästä rattijuopumuksesta ei enää ole mahdollista jäädä kiinni kahdesti saman illan aikana samalla autolla.