Uutiset

Verhon takaa

Tässä jutussa esiintyvä potilas on ensimmäisen kerran elämässään joutunut keskussairaalan ensiapuosastolle.

Kello on 13.30, kun heikkokuntoiselta näyttävä potilas patistellaan osastolle ja pitkäkseen.

Osastolla potilaita makoilee kaikissa, toisistaan verhoilla eristetyissä sängyssä. On siis sopeuduttava siihen, että kaikki mitä verhojen takana puhutaan, kuuluu naapureille – tahtoi tai ei.

Ja kaiken myös haistaa.

Tämän potilaan toisella puolella rapistellaan useaan otteeseen kotoa evääksi otettuja metvurstivoileipiä ja kahvia termospullosta.

Liekö syynä tukevat eväät, sängyssä makaavalla potilaalla heräävät ”hiiren himot”. Saattajan ujostellessa pyynnöt jäävät tällä erää toteuttamatta.

Käytävän vastakkaisella puolella katetroidaan yhtä – toinen, vanhus on rauhaton ja huutaa ja valittaa kaiken aikaa.

Tämän jutun päähenkilölle on hoitaja tuota pikaa tuonut sairaalan ”uniformun” ja perustellut asiaa sillä, että ”sinuthan ilmeisesti leikataan vielä tänään.”

Samoilla sanoilla hän kerta toisensa jälkeen perustelee myös sen, ettei tälle anneta edes vettä. Ei sittenkään, vaikka potilas valittaa suunsa olevan kuiva kuin beduiinin sandaali. Hoitaja ei osaa sanoa mitä ja miksi leikataan.

Päivän pitkät tunnit ovat ehtineet kääntyä illaksi. Lusikoiden iloinen kilinä kuuluu pian sieltä täältä, kun useimmille on ystävällisesti tuotu jo iltapalaa.

Ensiapuosastolla lääkäri on kiertänyt likimain jokaisen potilaan luona: kuunnellut näiden vaivat ja valitukset, antanut ohjeet jatkohoidoista tai lähettänyt kotiin. Iso osa potilaista on ehtinyt vaihtua uusiin.

Ensikertalaisen kohdalla lääkäri ei pysähdy ja tällä on jo hätä, että hänet on unohdettu. Päivän mittaan hänelle on muutoinkin tullut tunne, että saadakseen henkilökunnan huomion osakseen kannattaisi pitää ääntä – jopa uhkailla pian kuolevansa, ellei synny liikettä.

Kun lääkäri viimein ehtii potilaamme luo, kello näyttää puolta kymmentä illalla.

Kahta kertaa ei lääkärin tarvitse antaa lupaa kotiinlähtöön. Kiire kotiin on niin kova, että sydänfilmiä varten kiinnitetyt läpyskät ovat unohtua rinnuksiin. Sitä sydänfilmiä kun suunniteltiin otettavaksi vielä ennen leikkausta.

Ei tarvittu operointia, kyse oli viattomasta tulehduksesta – tai sitten ei.

Päivä ensiavussa on pitkä.

Henkilökunnan soisi näinkin pitkän päivän kuluessa ehtivän muutaman kerran kysäistä vointia jokaiselta. Myös heiltä, jotka pitävät mölyt mahassaan.

Marjatta Hinkkala

Päivän lehti

29.5.2020