Uutiset

Verinen tie aitoon demokratiaan

Taistelu
vallasta ratkaistaan Libyan pääkaupungissa Tripolissa. Kysymys on kuitenkin vain ajasta, sillä asiallisesti diktaattori Muammar Gaddafi on jo lyöty. Olisi suorastaan suuri ihme, jos hänen joukkonsa pystyisivät heittämään kapinalliset ulos Tripolista.

Aseiden laskeminen ja rauhan solmiminen olisi kaikkien osapuolten etu – aseellisten taistelujen jatkaminen on aina mieletöntä varsinkin silloin, kun lopputulos on selvillä.

Gaddafi on hallinnut noin 6,5 miljoonan asukkaan jonkinlaiseen sosialistiseen järjestelmään perustuvaa valtiota nelisenkymmentä vuotta. Itsevaltiaan vastustajat on pidetty kurissa voimaa kaihtamatta.

Kansan mitta tuli täyteen ja näin 69-vuotiaan Gaddafin aika on lopussa. Hän on arvaamaton ja tasapainoton persoonallisuus, jolta voi odottaa edelleen mitä tahansa.

Voisiko hän antautua tai taistella viimeiseen asti niin, että jäisi uutta Libyaa rakentavien vangiksi? Näin tuskin käy, mutta sietää muistaa, ettei oikein kukaan uskonut aikanaan myöskään Irakin Saddam Husseinin jäävän vangiksi.

Gaddafi on varmasti siirtänyt rahaa ja muuta omaisuuttaan Libyan rajojen ulkopuolelle, joten hänellä pitäisi kaiken järjen mukaan olla mahdollisuus myös paeta, etsiä itselleen turvapaikka.

Katseet kääntyvät vähitellen pois Gaddafista. Nyt pohditaan entistä enemmän sitä, millainen maa Libyasta tulee vallanvaihdon jälkeen.

Pahimmassa tapauksessa Libyan sisällissota jatkuu, ehkä hyvinkin pitkään. Tämän synkän vaihtoehdon puolesta puhuu maan hajanaisuus ja yksin se, että siellä on runsaasti aseita, joita on opeteltu myös käyttämään.

Gaddafi yhdistää vielä kapinallisia: hän on yhteinen vihollinen, suorastaan paholainen, jota jokaisen uuden Libyan tukijan tulee vastustaa.

Kun yhteinen vihollinen on raivattu pois tieltä, voitettu, kiihtyy taistelu vallasta. Tämä ikivanha kaava toistuu tällä kertaa Libyassa, joka koostuu monesta kilpailevasta heimosta.

Libyalaisten on pakko tehdä tilinsä selväksi paitsi Gaddafin ajasta myös sisällissodasta. Viimeksi mainittu tehtävä ei sekään ole helppo, sillä kunnia diktatuurin kukistamisesta kuuluu myös kapinallisille apua antaneille Nato-joukoille.

Gaddafin valtakausi olisi ilman lännen voimakkaita ilmaiskuja voinut jopa jatkua – ainakin jonkin aikaa.

Demokratian perusteita ovat vakaat olot ja ennen muuta suvaitsevaisuus sekä laajapohjainen yleinen tahto ratkaista ongelmat ja myös kiistat rauhanomaisesti. Libyassa pitäisi ensin vakauttaa yhteiskuntaolot.

Maa on öljytulojen ansiosta sangen varakas, joten kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiselle on olemassa tukevaa pohjaa. Perin hankala on ratkaista silti yksin se, mille pohjalle rakentuu maan talousjärjestelmä.

Suomen osallistuminen mahdolliseen Libyan rauhanturvaamiseen on hyvin luontevaa – varsinkin jos operaation johdossa on YK.