Uutiset

Verkon lainahuijaukset piinaavat suomalaisia

Finanssivalvonta varoittaa kansainvälisten lainantarjoajien huijauksista verkossa.

Fivan lakimies Harri Hirven mukaan huijaus noudattaa usein samaa kaavaa.

Henkilö hakee verkosta usein suurempaa lainaa ja myös löytää tahon, joka suostuu sitä myöntämään. Ongelmat alkavat, kun varoja pitäisi alkaa siirtämään ulkomailta Suomeen.

Rahojen lähettämiseksi luoton tarjoaja vaatiikin erinäisiä toimitus- ja viranomaismaksuja, vedoten muun muassa siirtokustannuksiin ja verotukseen.

– Huijari väittää, ettei hän voi itse vaikuttaa ylimääräisiin kustannuksiin. Tämä menee läpi, kun maksun väitetään olevan esimerkiksi kyseisessä maassa toimivan rahanpesun selvittelykeskuksen maksu, Hirvi kertoo.

Erinäisistä maksuista syntyy vähitellen ehtymätön esteiden viidakko, joka täytyisi hoitaa alta pois, ennen kuin rahat voidaan lähettää.

Huijauksen uhrit ovat saattaneet ehtiä kuluttamaan toimituskuluihin jopa kymmeniä tuhansia euroja ennen kuin tilanne paljastuu. Hirven mukaan maksuja on usein saatettu maksaa useamman kerran ja pidemmällä aikavälillä.

Tilanteen todellinen luonne ei useinkaan paljastu heränneiden epäilyjen, vaan lainan hakijan äärirajoilleen edenneen taloudellisen tilanteen vuoksi.

Hirvi uskoo, että vain murto-osa huijauksista tulee lopulta viranomaisten tietoon.

– Uskon, että meihin yhteyttä ottavien huijausten uhrit ovat vain jäävuoren huippu. Kukaan ei tiedä tapausten lopullista määrää, mutta yhteydenotot ovat meille arkipäivää, Hirvi sanoo.