Uutiset

Verkossa tyhmätkin mielipiteet säilyvät hamaan ikuisuuteen - syytä pyytää operaattoria poistamaan, jos pelkää syytettä, sanoo oikeuskansleri

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti sanoo kannattavansa ”pidättyvyyttä ja harkintaa” käynnistää oikeudellisia toimia sellaisten aineistojen osalta, jotka ilmestyessään ovat laillisia mutta muuttuneet yhteiskunnallisten arvostusten seurauksena lainvastaisiksi.

Pöysti sanoo, että hänen kantansa koskee ylipäätään vanhoja lausumia. Hän ei ota kantaa kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) kirjoituksesta käynnistettyyn esitutkintaan.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on määrännyt esitutkinnan kansanedustaja Räsäsen pamfletista Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi, jonka Suomen Luther-säätiö julkaisi vuonna 2004.

Esitutkinta on aiheuttanut keskustelun, voidaanko esimerkiksi verkossa olevaa sisältöä käyttää todisteena vaikka kuinka kauan. Yhteiskunnallisten arvostusten muuttuessa ne eivät ehkä olekaan hauskaa pilaa vaan muuttuvat rikoksiksi.

Pöystin mukaan vanhenemisaika on rikoslain soveltamisen osalta muun muassa tarkoitettu suojaamaan sitä, että esimerkiksi 15 vuotta sitten ”huono vitsinä” pidetty asia ei myöhemmin johda kunnianloukkaussyytteeseen

Kunnianloukkausrikoksissa vanhenemisaika on kaksi vuotta ja törkeässä kunnianloukkauksessa viisi vuotta.

Myöhemmin lainvastaisiksi muuttuneista mielipiteistä ei saa syytettä, jos pyytää operaattorilta niiden poistamista

Verkossa kirjoitettujen mielipiteiden vanhenemisen arviointi on vaikeaa sen vuoksi, että pääsääntöisesti ne pysyvät siellä hamaan tulevaisuuteen. Tietosuojalainsäädännössä tunnetaan kuitenkin käsite oikeus tulla unohdetuksi.

Se tarkoittaa henkilön oikeutta saada poistetuksi häntä itseään koskevia tietoja internetistä esimerkiksi niin, että hakukone poistaa hakulistauksestaan tietyt henkilön nimeen yhdistetyt haut Tätä kautta pystytään poistamaan verkosta sisältöjä, jotka vuosikymmeniä myöhemmin kenties johtaisivat syytteeseen.

– Rikoslain soveltamisessa kyse on viime kädessä sen arvioimisesta, kuinka aktiivisia toimia vaaditaan henkilöltä sisältöjen poistamiseksi.

Entä kirjallisuus, joka on edelleen yleisön saatavilla?

– Yleisesti ottaen sanoisin, että oikeustoimiin ryhtyminen sellaisen kirjan osalta, joka ilmestyessään on laillinen, edellyttää suurta pidättyvyyttä ja harkintaa, sanoo Pöysti.

Digitaaliset todisteetkin valehtevat, kun niitä voi helposti muokata

Tuomarit joutuvat yhä useammin arvioimaan digitaalisten todisteiden luotettavuutta: onko niitä muokattu ja voiko niihin ylipäätään luottaa.

– Digitaalisuus tuo oikeudenkäyntiin mahdollisuuksia ja uhkia tässä järjestyksessä. Oikein säänneltynä, oikein käytettynä oikein valvottuna, digitaalisuus on hyvä juttu, sanoo Pöysti.

Uhkan muodostavat esimerkiksi deep fake-tyyppiset kuvanmuokkaussovellukset, joilla kuka tahansa voi manipuloida kuvien ja videoiden henkilöitä.

– Vaikka digitaalisen kuva- ja asiakirja-aineiston todistusvoima käy kyseenalaiseksi, kehitys mahdollistaa toisaalta oikeudenkäyntien todisteiden paremman punninnan. Kun näyttöä tutkitaan myöhemmin hovioikeudessa, todisteiden digitaalinen muoto parantaa niiden arviointia. Niihin ei voi vaikuttaa samalla tavalla kuin henkilötodisteisiin, sanoo Pöysti.

Tuomarit ja poliisit koulun penkille digitodisteiden luotettavuutta arvioimaan

Oikeustieteen tohtori Juhana Riekkinen tutki tuoreessa väitöskirjassaan sähköisten todisteiden arvoa rikosprosessissa. Myös ne voivat valehdella.

– Yleensä ajatellaan, että sähköinen tai automaattisesti tuotettu todistusaineisto olisi jotenkin objektiivista ja luotettavaa verrattuna henkilötodisteisiin. Niihinkin liittyy virhelähteitä ja epävarmuustekijöitä, johon tuomareiden pitäisi suhtautua samalla lailla kriittisesti kun henkilötodistajiin, sanoo Lapin yliopistossa tutkijatohtorina toimiva Riekkinen

Tuomareita on viime vuosina koulutettu psykologien avulla arvioimaan, milloin todistaja puhuu totta ja milloin valehtelee. Nyt samaa ajattelutapaa pitäisi toteuttaa digitodisteiden arvioinnissa.

Oikeudenkäynneissä käytetään nykyisin todisteina automaattisesti kertynyttä sähköistä todistusaineistoa, jota syntyy pelkästään sen vuoksi, että älykännykät tuottavat sitä kaiken aikaa. Sitä tuottaa esimerkiksi älypuhelinten paikannusominaisuus, joka kirjaa lokitietona puhelimen sijainnin kaiken aikaa.

Sen lisäksi kännyköiden käyttäjillä on omia sovelluksia, joiden tuottamaa tietoa tarjotaan usein todistusaineistoksi.

Riekkinen sanoo, että molempiin liittyy luotettavuusriski.

Tanskassa jouduttiin ottamaan uuteen käsittelyyn noin 10 000 oikeustapausta, kun kävi ilmi, että puhelimen paikantamiseen käytetyssä ohjelmassa oli bugi, mikä tuotti virheellisen paikannustiedon.

Toinen esimerkki on puhelimen käyttäjän oman sovelluksen tuottamasta todistusaineistosta. Tarkemman selvittelyn jälkeen selvisi, että todiste oli tuotettu manipuloimalla sovelluksen tuottamia alkuperäisiä tietoja

– On siis tietojärjestelmien tuottaman tiedon epävarmuuteen liittyviä luotettavuusongelmia ja sovellusten avulla tapahtuvaa todisteiden manipulointia, sanoo Riekkinen.

Hänen ohjeensa onkin, että tuomareiden pitäisi tarvittaessa turvautua asiantuntijoiden apuun.

– Tietysti tuomareiden pitäisi itsekin ymmärtää tietoteknisistä todisteista ainakin se, millä tavoin ne voivat olla virheellisiä, sanoo Riekkinen.

Samalla kannalla on oikeuskansleri.

– Onko esimerkiksi oikeudenkäyntiin ja rikostutkintaan osallistuvilla poliiseilla riittävä osaaminen arvioida todisteiden luotettavuutta, sanoo Pöysti.