Uutiset

Veroehdotukset kolahtavat luukuista

Veroehdotusten postitus on alkamassa Sisä-Suomen veroviraston alueella.

Toukokuun aikana noin 678 000 verovelvollista saa toukokuun aikana veroehdotuksensa. Veroehdotus pitää palauttaa puuttuvilla tiedoilla täydennettynä verotoimistoon viimeistään 20. kesäkuuta.

Mikäli kotiosoite on muuttunut tai veroehdotus ei ole tullut perille kesäkuun alkuun mennessä, asiakkaan tulee ottaa yhteyttä kotikunnan verotoimistoon.

Tavanomaisia kulkuneuvoja, kuten autoa, moottoripyörää tai venettä ei enää tarvitse merkitä veroehdotukseen, koska ne on vapautettu varallisuusverosta. Myös kulutusosuuskuntien ja osuuspankkien tavanomaiset osuudet ovat verovapaita. Poikkeuksellisen arvokkaat veneet ja autot tulee kuitenkin edelleen täydentää veroehtoukseen.

Veronpalautukset maksetaan joulukuussa. Jäännösveron eräpäivät ovat 1.12.2005 ja 1.2.2006. (HäSa)