Uutiset

Verohallinto ja Martat opastavat senioreita verkkoon

Verohallinnon ja Marttaliiton Sinulle seniori – veroilmoitus verkossa -yhteistyö käynnistyy huhtikuussa.

Verohallinnon kouluttamat Martat opastavat yli 65-vuotiaita kaikille avoimissa tilaisuuksissa ympäri Suomea täydentämään veroilmoituksensa verkkopalvelussa.

– Lähdimme tekemään yhteistyötä, koska haluamme edistää senioreiden taloudellista ja tietoteknistä osaamista. Olemme mielellämme mukana aktivoimassa heitä, kertoo Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä.

Huhti-toukokuussa Martat vievät osaamisen eteenpäin senioreille järjestämällä omilla alueillaan opastustilaisuuksia. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille.

Etelä-Hämeen Martat järjestää opastustilaisuuden torstaina 3. huhtikuuta kello 18 Marttakeskuksessa (Rauhankatu 5, Hämeenlinna).

Opastustilaisuuksissa tutustutaan rauhalliseen tahtiin veroilmoituksen täydentämiseen verkkopalvelussa muun muassa helppojen tehtävien avulla.

– Pyysimme Marttaliittoa mukaan yhteistyökumppaniksi, sillä järjestöllä on reipas maine, ja tähän tarvittiin hyvää Martta-asennetta. Tiesimme, että Marttojen kanssa yhteistyö lähtee vauhdikkaasti liikkeelle ja saamme varmasti opastettua lukuisia senioreita, uskoo Verohallinnon apulaisjohtaja Merja Kangas. (HäSa)

Kaikki opastustilaisuudet löytyvät Marttaliiton sivulta: martat.fi/rahat/veroilmoitus-verkossa

 

Asiasanat