Uutiset

Verotuksella vauhtia hakkuisiin

Suomen noin 19 miljoonasta yksityisten omistamista talousmetsähehtaarista noin neljäsosa, lähes viisi miljoonaa hehtaaria on ollut koskemattomana kolmekymmentä vuotta, kertoi keskiviikon Maaseudun Tulevaisuus. Tieto tuo kokonaan uuden ulottuvuuden keskusteluun Suomen metsistä, kansallisomaisuuden käytöstä ja suojelusta.

Monissa painavissa puheenvuoroissa on varoiteltu liiallisista, kestävän käytön vaarantavista hakkuista. Toisaalta on vaadittu lisää suojelua, myös pienimuotoisia täsmäkohteita, jotka jostakin syystä ovat mielenkiintoisia suojelun näkökulmasta.

Jos metsä, varsinkin eteläisessä Suomessa on kolme vuosikymmentä vailla hakkuita tai muita aktiivisia hoitotöitä, lähestytään jo koskematonta luonnonmetsää, villiintynyttä pusikkoa, joka on lajistoltaan kiitettävän monipuolinen.

Osa hakkuiden ulkopuolelle jääneistä metsälöistä saattaa olla omistajansa vapaaehtoisesti säästämiä, silti vailla virallista suojelua. Vaikka niiden pinta-ala vähennetäänkin pois, oman onnensa nojassa olevaa metsää on silti aivan liikaa. Sillä ei kuitenkaan ole niin suurta suojelullista merkitystä, ettei niihin pitäisi lainkaan koskea.

Metsien hoitoon on panostettu vuosikymmenien aikana huomattava summa veronmaksajien rahaa riippumatta siitä, kenen omistuksessa ne ovat. Julkisin varoin rahoitettujen kansallisten metsäohjelmien päämääränä on ollut varmistaa kansantaloudelle tärkeän metsäteollisuuden raaka-aineen saanti. Kun neljännes kokonaismetsäalasta ei tuota puuta lainkaan, niihin suunnatut taloudelliset panostukset ovat menneet hukkaan.

Syitä näiden metsien omistajien passiivisuuteen on monia. Suomalaisten metsänomistajien ikärakenne on vinoutunut. Metsänomistajaksi tullaan keskimäärin vasta 52-vuotiaana ja yli 75-vuotiailla on omistuksessaan viitisentoista prosenttia valtakunnan yksityismetsäalasta. Eläkeläiset eivät tee isoja investointeja eivätkä tarvitse metsärahaa. Heidän arvomaailmaansa istuu hyvin huomattavan suuri ja koskematon metsäomaisuus.

Suomalaisen yhteiskunnan murroksen myötä metsäomaisuutta on perinnönjakojen myötä siirtynyt runsaasti kaupunkilaisille, joille metsätulolla ei ole viljelijämetsänomistajien tapaan huomattavaa taloudellista merkitystä. Heille metsä saattaa merkitä paljon muutakin kuin silloin tällöin tulevaa metsäkaupparahaa.

Asiantuntijoiden mukaan myös metsien tilusrakenne vähentää myynti- ja hoitohaluja. Tilat saattavat lohkojakojen jälkeen olla erittäin pitkiä ja kapeita, jolloin niiden hakkuu on työlästä eikä taloudellinen tuloskaan ole paras mahdollinen.

Karkeasti ottaen noin neljäsosa yksityismetsistä on väärissä käsissä. Puheet puupulasta ja hämmästely tuontipuun suuresta määrästä voidaan unohtaa, jos passiivisten omistamat puuvarat saadaan käyttöön.

Monissa kunnissa rakentamattomia tontteja verotetaan raskaasti. Koskemattomiin talousmetsiin voisi soveltaa samaa lääkettä.