Uutiset

Verta, hikeä ja unohdusta

Senkin suuryritykset, tästä saatte, ja tästä ja tästä! Kun maila lämähtää kiekonkylkeen, ulkomaille karkaavat tehtaat peittyvät unohduksen usvaan.

Kärjistetysti voi ajatella näin. Urheilusankaruudesta väitellyt filosofian tohtori, Turun Sanomien urheilutoimituksen päällikkö Kalle Virtapohja näkee tämänvuotisessa jääkiekon SM-liigan huipennuksessa samoja piirteitä kuin yli vuoden 1995 MM-finaalissa.

– Silloinen huuma muistutti kovasti tätä jääkiekkofinaalia. Yksiselitteistä syytä tähän on vaikea löytää, mutta silloin pelattiin yhtä rajut finaalit kuin nyt. Ei muistu mieleen vastaavaa hypetystä tässä välissä, Virtapohja pohtii.

– Vuonna 1995 jääkiekkohuuma liittyi osaltaan EU:hun liittymisen paineisiin. Nyt suuret suomalaisyritykset irtisanovat työntekijöitään. Ehkä tällaisessa tilanteessa paikalliset asiat, kuten oman kaupungin tai alueen jääkiekkomenestys, tuntuu hyvältä ja turvalliselta.

Pikkuhalli tiivistää tunnelman

Tänä keväänä koollakin on väliä. Kiekkohuuma on saanut lisäpontta siitä, että finaalissa vastakkain ovatkin yhtäkkiä Porin Ässät ja Hämeenlinnan Pallokerho, sanoo jyväskyläläinen urheilusosiologi Harri Heinonen.

– Itse kyllästyin jääkiekkoon, kun finaalissa pelasivat aina TPS ja Jokerit. Nyt hykerryttää suurten rahaseurojen putoaminen jo varhaisessa vaiheessa.

Heinosen mukaan pienessä jäähallissa voi helposti tuntua siltä, että koko kaupunki on kokoontunut paikalle.

– Voi todella tuntea olevansa porilainen tai hämeenlinnalainen, Heinonen miettii.

– Porin ja Hämeenlinnan hallit ovat Suomen oloissa ihannekokoiset. Niissä on tunnelmaa. Ehkä Suomeen ei enää tarvita lisää jättihalleja, Virtapohja heittää.

Harri Heinonen uskoo, että myös esimerkiksi jyväskyläläisten tai mikkeliläisten on helpompi samastua HPK:n tai Ässien kannattajakuntaan kuin vaikka ”rahalla rakennetun” jokerijoukkueen faneihin.

– Jokerit on joukkue, joka tuottaa jopa anti-faneja. Ihmisiä, jotka inhoavat Jokereita, sen rahakkuutta ja pääkaupunkilaisuutta, hän miettii.

Turvallisia tunteita ilman hoitoa

Heinosta ilahduttaa se, että suurista rahoista huolimatta urheilu tuottaa nykyäänkin yllätyksiä. Hän itse on tutkinut ennen kaikkea jalkapallofaniutta, mutta yhtäläisyyksiä jääkiekkoon on paljon. Nämä kun ovat ne kaksi ”isoa lajia”, joita Suomessa seurataan sohvat painuneina.

– Toisin kuin sarjaviihde, ottelut tapahtuvat todellisuudessa, pelaajat niin sanotusti taistelevat oikeasti. Kuten Ässät-HPK-peleissä on nähty, kaukalossa voi oikeasti loukkaantua.

– Ottelussa on verta, hikeä ja kyyneleitä toisin kuin vaikka Tähtien sota -leffoissa, joissa näyttelijät eivät pane likoon muuta kuin studion rahat.

Urheilu on myös tärkeä käyntikortti, muistuttaa Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologian assistentti Jari Lämsä.

– Se auttaa määrittelemään, keitä ollaan ja kehen samastutaan. Esimerkiksi Pori on työläiskaupunki, joka käy läpi rakennemuutosta. Paljon positiivista ei ole, mutta onpa ainakin yksi yhteinen asia, jossa menestytään, Lämsä muotoilee.

Vaikka jääkiekosta on tullut ammattilaistunutta, kaupallistunutta karnevaalia, se on edelleen myös ilmiö, joka tapahtuu tässä ja nyt, seurattiinpa ottelua hallista tai televisiosta. On tärkeää, että lähetys on suora. Lämsä muistuttaa, että penkkikiekkoilija saa samalla tuntea turvallisesti jännitystä ja voimakkaita tunteita.

– Yhteiskunnan kontrolli on kova. Jäähalli on paikka, jossa voi mesota. Jos kadulla käyttäytyy samalla tavalla, viedään hoitoon, Lämsä sanoo. (HäSa)

Televisio valitsi Porin

Tämänvuotista jääkiekkohuumaa ei ole luonut vain erikoinen finaaliasetelma. Filosofian tohtori Kalle Virtapohja muistuttaa, että medialla, erityisesti televisiolla, on pitkät näppinsä pelissä.

Mediaa voi ainakin osittain syyttää – tai kiittää – esimerkiksi porilaisten irokeesikampausten näkyvyydestä.

– Televisiossa on jostain syystä korostunut nimenomaan Porin näkökulma, Virtapohja sanoo.

– Tv:llä on huuman luomisessa iso merkitys. Lehdet jatkavat keskustelua. Paikallisille lehdille on ilman muuta hyvä, että oman alueen joukkue menestyy. Ihmiset ovat kiinnostuneita, ja lehden lukuarvo kasvaa. Otteluista lukevat nekin, joita jääkiekko ei yleensä kiinnosta.

Intoa yllättävistä osoitteista

Urheilusosiologiaa pitkään tutkineen Jari Lämsän puheissa on perää. Valitettavasti. Jääkiekosta vähät välittävänkin on nyt myönnettävä, että kyllä tämän kevään huuma vähän vaikuttaa. Ihan pikkuisen. Mutta vaikuttaa.

Tätä juttua kirjoitettaessa selän takana pauhaa jääkiekko. Yleensä selostajan älämölö pelkästään ärsyttää. Nyt puhekorkeuden muuttuminen pakottaa välillä vilkaisemaan olan yli – mitä siellä nyt riehutaan? Tuliko maali? Mitä? Kuka?

Tämän samaisen jutun valmistumista hidastaa myös kahden jääkiekkoon yleensä välinpitämättömästi suhtautuvan kollegan liimautuminen television ääreen. He myös keskustelevat ottelusta asiantuntevin äänenpainoin.

Huh. Onneksi filosofian tohtori Kalle Virtapohja vertaa kuluvan kevään SM-liigaa vuoden 1995 MM-finaaliin. 11 vuoteen ei kuulemma ole ollut vastaavaa villitystä.

Hienoa. Ensi vuonna voi siis luottaa olevansa jääkiekkofinaalin aikaan oma välinpitämätön itsensä. Vai mitä, pojat siinä selän takana?

Päivän lehti

4.4.2020