Uutiset

Vesille veneilijän mieli

Veneilyihmiset eivät meinanneet nahoissaan pysyä, kun he olivat seuraamassa lauantaiaamuna paattiensa vesillelaskua Sotkanrannan satamassa kirkkaassa auringonpaisteessa.

Liisa ja Vesa Alarotu ovat niitä harvoja, joilla on alueella talvisäilytyksessä purjevene.

-Purjehtimisessa viehättävät hiljaisuus ja rauhallisuus – se, että tuuli vie, kuvailee rouva kesäistä matkantekoa Vanajavedellä.

Aiemmin he ovat seilanneet Tampereen Näsijärvellä, mutta hämeenlinnalaisina halusivat tuoda veneensä edellisvuosia lähemmäs.

-Teemme ilta- ja viikonloppupurjehduksia. Muutoin vene on Vanajaveden Purjehtijoiden laiturissa Vanajanniemessä Hattulan Tyrvännössä, pariskunta kertoo.


Kolmasosa asiakkaista vieraspaikkakuntalaisia

Sotkanrannassa on ollut talvisäilytyksessä 70-80 venettä, joista suurimmat teräsveneet painavat noin 15 000 kiloa.

-Säilytyspaikkojen kysyntä on kasvuun päin. Ihmiset myös vaihtavat suurempiin veneisiin. Kolmasosa asiakkaista on Riihimäeltä ja Hyvinkäältä sekä pääkaupunkiseudulta, kertoo Pekka Tammela, joka on yksi sataman pääomistajista.

Tänä talvena veneet ovat Tammelan mukaan säästyneet ilkivallalta, kiitos tehokkaan vartiointijärjestelmän.

Toiminta alueella alkoi vuonna 2007, ja vuokrasopimus on uusittava kaupungin kanssa vuoden 2012 jälkeen.

Tammela toivoo pitkää jatkosopimusta, jotta osakkaat voisivat sitoutua investoimaan satama-alueen kehittämiseen. Vanhan pumppuhuoneen he ovat jo kunnostaneet, ja Tammelan silmissä tiloissa siintää kesäkahvila.

-Samalla saataisiin sosiaalitilat ja kunnallistekniikka, jotka palvelisivat veneilijöitä. He voisivat tyhjentää täällä septitankkinsa. Päättäjät eivät hoksaa, että tämä on veneilykaupunki, jossa on 500-600 veneilijää. Jos kaupunki ei itse halua lisätä palveluja, antaisi sitten edes yrittäjien panostaa siihen, Tammela esittää. (HäSa)