Uutiset

Vesterinen on nyt ykkönen, Brotherus kakkonen

Sosiaali- ja terveyspalvelukonserni Mehiläisen hattulalainen liiketoimintajohtaja Kai Vesterinen on Kanta-Hämeen ylivoimainen verokuningas. Lääkärikeskuspalveluiden liiketoimintajohtajana toiminut Vesterinen ansaitsi viime vuonna yli 1,3 miljoonaa euroa ansiotuloa. Lisäksi miehelle kertyi pääomatuloja yli 1,5 miljoonaa euroa.

Kakkospaikkaa maakunnan verotulotilastossa piti edellisvuoden tapaan hausjärveläinen Sinituotteen toimitusjohtaja ja kartanonherra Ilkka Brotherus, joka sai vuonna 2010 ansiotuloa 82 410 euroa ja pääomatuloja 1,7 miljoonaa euroa.

Kolmanneksi Kanta-Hämeen suurituloisimpien listalla nousi hämeenlinnalainen Immuno Diagnostic Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Laakkonen. Maahantuontiyrityksen johtaja tienasi viime vuonna 121 073 euron ansiotulot ja 1,3 miljoonan euron pääomatulot. Neljänneksi yhteislistalle nousi saman perheyrityksen hallituksen puheenjohtaja Tuula-Marja Lehtonen.

Kymmenen suurituloisimman listalle ylsivät viime vuonna myös riihimäkeläiset Nurminen Logistics Oy:n suurimpiin osakkeenomistajiin lukeutuva Sanni Bachmann ja Joutsen Finland Oy:n toimitusjohtaja Eero Kotkasaari sekä hämeenlinnalaiset Klapisäkki Oy:n yrittäjä Risto Inna, Kamuxin osakas Maria Kalliokoski, Handelsbankenin yksikönjohtaja Juha Kolehmainen sekä Condens Heat Recovery Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Haavisto.

Kymmenittäin uusia nimiä
Pääomatuloissa kymmenen kärki on Kolehmaista lukuunottamatta sama kuin kokonaistulojen listalla.

Kymmenenneksi eniten pääomatuloja viime vuonna sai Helsingin Ratsutarvikkeen riihimäkeläinen omistaja Taavi Tonttila.
Huomionarvoista on, että pääomatulolistalla 25 kärjessä on vain neljä samaa nimeä kuin edellisvuonna. Esimerkiksi vuoden 2009 kolmonen, kartanonherra Karl Fazer on pääomatulolistalla nyt sijalla 72. Fazerin pääomatulot putosivat vuodessa 760 000 euroa.

Uusia nimiä listan kärkipäässä ovat muun muassa forssalainen sijoitus- ja konsultointitalo LO Group Oy:n omistajat Taisto ja Jari Heinämäki, Riihimäellä toimivan 99-Kiinteistöt Oy:n omistajat Erkki ja Kari Hapuli sekä kouvolalaisen Kivisampo Oy:n hämeenlinnalainen yrittäjä Martti Koivula.

Vanhoja tuttuja nimiä listalla ovat esimerkiksi apteekkarit Helena Rantanen, Veikko Tuderman sekä Vitabalansin omistaja Jorma Taipale, Axiell Kirjastot Oy:n toimitusjohtaja Janne Rouhiainen, Suontaan kartanon emäntä Cecilia Rosenlew, kultakauppias Heikki Virtanen ja entinen huolitsija Heinz Herbst.

Andersson lähes tipahti listoilta
Myös Kanta-Hämeen suurimmat ansiotulot saaneiden joukko muuttui jonkin verran edellisvuodesta.

Esimerkiksi parin aiemman vuoden ylivoimainen ansiotuloykkönen, hämeenlinnalaisen Kimmo Anderssonin nimi ei enää keiku listojen kärjessä. Fici-Copyn toimitusjohtajana toimiva kohuliikemies ei ole sadan eniten ansiotuloja saaneen joukossa. Pääomatulolistallakin hän yltää vasta 99. sijalle.

Andersson nosti vielä vuonna 2009 firmastaan palkkaa lähes 1,5 miljoonaa euroa. Pääomatuloja hän sai tuolloin 471 000 euron edestä, viime vuonna enää 127?120 euroa.

Ansiotulolistan kärkipäässä ovat nyt Kai Vesterisen ja Juha Kolehmaisen jälkeen Huhtamäen johtaja Olli Koponen, Konecranesin varatoimitusjohtaja Mikko Uhari ja Nokian markkinointijohtaja Jyrki Salminen Hämeenlinnasta sekä M-realin hallituksen jäsen Erkki Varis Hattulasta sekä Petri Huotari Lopelta.

Kymmenen eniten ansiotuloja saaneiden listalla ovat myös Suominen Yhtymän toimitusjohtaja Petri Rolig, Fazer-konsernin henkilöstöjohtaja Pekka Heinänen sekä Stora Enson maajohtaja Aulis Ansaharju Hämeenlinnasta.

Poliitikot jäivät kauas kärjestä
Poliitikkoja ja virkamiehiä Kanta-Hämeen suurituloisimpien joukossa ei juurikaan näy.

Ainoa listalle päässyt kaupunginvaltuutettu on hämeenlinnalainen asianajaja Juha Kallioinen (kok.), joka tienasi viime vuonna ansiotuloina 179 926 euroa.

Yli 200 000 euroa sai Hämeen Sanomien entinen päätoimittaja, viime vuodet TT:n ja EK:n omistaman TAT-ryhmän toimitusjohtajana työskennellyt hausjärveläinen Kari Väisänen.

Kulttuurialaa listoilla edustavat Marimekon suunnittelija Anna-Kristiina Isola Riihimäeltä, Yleisradion ohjelmajohtaja Olli-Pekka Heinonen Hämeenlinnasta sekä kirjailija Heikki Luoma Jokioisista.

Viime vuonna sadan suurituloisimman listalle Kanta-Hämeessä ei yltänyt yhtään urheiluvaikuttajaa. Myös kaikki maakunnan kunnanjohtajat, kansanedustajat ja ministerit jäivät listan ulkopuolelle. (HäSa)

Emoyhtiön myynti toi rahaa Mehiläisen johdolle
– Eihän sille mitään voi, lausahtaa Mehiläinen oy:n vt. toimitusjohtaja Kai Vesterinen, kun häneltä kysyy, miltä maakunnan verokuninkaan titteli maistuu.

Vesterinen on noussut maakunnan viime vuoden verotaulukoiden kärkeen Mehiläisen emoyhtiön eli Ambea-konsernin omistusjärjestelyjen ansiosta.

– Kyse on kertaluontoisesta asiasta, sanoo Vesterinen, joka oli vielä viime vuonna Mehiläisen lääkärikeskuspalveluiden liiketoimintajohtaja.

Hän kertoo, että kun Mehiläinen siirtyi vuonna 2006 pohjoismaiselle Ambea-konsernille, kaupan ehtona oli se, että Mehiläisen toimiva johto sijoitti omalla riskillään rahaa Ambeaan.

Kun Ambean omistaja vaihtui viime vuonna, sijoitukset realisoituivat sekä palkka- että pääomatuloina. Ambea siirtyi vuoden 2010 keväällä pääomasijoitusyhtiöiden Tritonin ja KKR:n haltuun. Aiemmin sen omisti sijoitusyhtiö 3i.

Uusia tiloja etsittiin pitkään
Vesterinen on aiemmin asunut pitkään Hämeenlinnassa, mutta nykyisin hän asuu Hattulassa. Hänen työpaikkansa on Helsingissä Mehiläisen Töölön toimipisteessä.

– Päiville kertyy mittaa, kun kuljen Hattulan ja Helsingin väliä, Vesterinen kertoo.

Hän toimi aiemmin hämeenlinnalaisen lääkäriasema Jaarlin toimitusjohtajana ja sen jälkeen Hämeenlinnan Mehiläisen toimitusjohtajana. Mehiläinen osti Jaarlin vuonna 2003.

Vesterinen kertoo olevansa erittäin tyytyväinen siihen, että Hämeenlinnassa Mehiläiselle on löytynyt vihdoin hyvät toimitilat. Lääkäriasema muutti vajaa vuosi sitten Sibeliuksenkadulta uusiin tiloihin Viipurintien ja Keinusaarentien kulmaukseen.

– Jo Jaarlin aikaan etsimme sopivaa paikkaa, mutta sellaista ei ollut tarjolla. On hienoa, että pääsimme suunnittelemaan näitä uusia tiloja alusta alkaen, Vesterinen sanoo.

Mehiläinen oy työllistää koko maassa noin 2500 henkilöä ja lisäksi Mehiläisessä on noin 2000 ammatinharjoittajalääkäriä.
Mehiläisen liikevaihto oli viime vuonna 193 miljoonaa euroa. (HäSa)

Päivän lehti

12.7.2020