Uutiset

Vetoja komeissa maisemissa

Hämeenlinnan Soutajien Robert Venin, 23, olympiaprojekti etenee aikataulussa. Ensi kesän kisoihin soutaja valmistautuu leireilemällä Varesessa Pohjois-Italiassa. Lago di Varese -järven komeisiin maisemiin Ven tutustuu tänä talvena kahteenkin otteeseen.

– Olin täällä jo helmikuussa kaksi viikkoa ja toinen leiri on jo kuukauden mittainen. Kotiaan palaan vasta huhtikuun alussa, jolloin alan pikkuhiljaa jo valmistautua ensimmäisiin kotimaan kisoihin, suunnittelee Ven.

Venin kiikarissa siintävät jo vuoden 2016 Rio de Janeiron olympialaiset. Kovia kisoja on kuitenkin luvassa jo ensi kesänäkin.

– Alkava kausi on todella haasteellinen, sillä tänä vuonna järjestetään sekä EM- että MM-kisat. Ensimmäinen kuntopiikki pitää ajoittaa jo toukokuun lopussa Belgradissa Serbiassa käytäviin EM-kisoihin ja toisen kerran elokuussa Amsterdamissa Hollannissa järjestettäviin MM-kisoihin. Arvokisojen lisäksi kovia maailmancupin kisojakin riittää kisakalenterissa, Ven muistuttaa.

Ven voitti viime kesänä yksikköjen Suomen mestaruuden. Hyvin miehen vene kulki myös Essenin kansainvälisessä regatassa, jossa heltisi kolmas sija. Kaksikkojen kisoissa Venin paras saavutus oli Juho Karppisen kanssa saavutettu seitsemäs sija Eatonin (Lontoo) olympiaradan maailmancupin kisassa.

– Tavoitteena on jatkaa sekä yksikkö- että kaksikkokisoissa. Kevään keskityn kuitenkin vain yksikkösoutuun, ja touko-kesäkuun seutuvilla päätän, kummassa lajissa ryhdyn tavoittelemaan Rion kisapaikkaa, Ven suunnittelee.

Ven ja Karppinen ovat soutaneet jo lupaavasti kaksikollaan.

– Se on ollut kuitenkin vasta sellainen pikaprojekti, jota pitää ilman muuta vielä kehittää, Ven muistuttaa.

Pitkiä harjoituspäiviä

Robert Ven on viihtynyt erittäin hyvin Varesen leirillä. Hän on päässyt harjoittelemaan erinomaisissa oloissa huippuseuran hoteissa.

– Nautin nyt todella paljon treenaamisesta. Uskon, että jo kesän alussa moni asiaa toimii paremmin kuin aiempina vuosina. Olen saanut jo nyt varmuutta ja rentoutta soutuuni, Ven kuvailee.

Venin leiripäivät venähtävät usein hyvinkin pitkiksi.

– Hyvissä oloissa sitä tahtoo jopa ahnehtia kilometrejä. Päivän ensimmäiset harjoitukset alkavat heti saliharjoitusten jälkeen aamutuimaan. Aamutreenien jälkeen ruokailemme soutuseuran tiloissa, mutta usein teemme myös itse ruokamme. Se on ollut ainakin minulle ihan uutta, mutta yllättävän hyvää ruokaa olemme saaneet valmistettua.

– Pienen lepohetken jälkeen palaamme iltapäivällä taas vesille ja harjoittelemme nelisen tuntia. Usein harjoituspäivät venyvät jopa kello 19–20 saakka, Ven kertoo.

Venin valmentajista Varesessa ovat mukana Ilona Hiltunen ja Jani Heino.

– Myös äitini Tiina jatkaa edelleen valmentajanani, mutta hän hoitelee asioita Suomessa. Valmentajien kanssa olemme päässeet hiomaan joitakin teknisiä juttuja ihan eri tavalla kuin aiempina talvina, Ven pohtii.

Ven on ennättänyt myös opiskelemaan Italiassa.

– Jatkan rakennustekniikan opiskelujani Aalto-yliopistossa. Opiskelu on ihan hyvää vaihtelua harjoittelun lomassa, Ven sanoo.

Maajoukkuesoutajista Varesessa leireilivät Venin lisäksi Samuli Cederström, Joel Naukkarinen ja Antti Kilpeläinen. (HäSa)

Seuraa Robert Venin harjoitusleiriä netissä www.robertven.fi.

Asiasanat