Uutiset

Vielä kerran ennen uutta vuotta

Hämeenlinnan Pallokerho tiivis joulun jälkeinen pelitahti jatkuu tiistaina, kun Kerho saa jääkiekkoliigan vuoden viimeisessä ottelussaan vastaansa lappeenrantalaisen SaiPan.

HPK ja SaiPa ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa, jokainen ottelu on päättynyt numeroihin 4–3, eikä voittaja ole kertaakaan selvinnyt kolmen erän aikana. HPK vei voiton kotiottelussaan jatkoajalla ja marraskuussa voittomaalikilpailussa Lappeenrannassa. SaiPan kotivoitto lokakuussa ratkesi niin ikään voittomaalikilpailussa.

– SaiPalla on ollut alkukauden jälkeen ehkä vähän heikompia esityksiä, mutta se ei meinaa mitään. Se on vaarallinen joukkue – ennen kaikkea nopea, fyysinen ja taisteleva joukkue. SaiPa pelaa suoria hyökkäyksiä maalia kohden ja tulee kovaa keskialueen yli. Meidän pitää pelata varsinkin keski- ja oman alueen puolustuspeliä tiiviisti. SaiPa tekee ihan ykkösketjusta neloseen kovaa töitä joka osa-alueella, kehuu HPK:n maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen tiistain vastustajaa.

Lehtosen oma osasto eli maalivahtipeli on myös SaiPalla kunnossa. Siitä pitävät huolen Jussi Markkanen ja Andreas Bernard.

– Takana on kaiken lisäksi hyvä maalivahtipeli. Molemmat ovat pelanneet, mutta Markkanen enemmän. Molemmat maalivahdit ovat kuitenkin ihan liigan eliittiä.

Paajanen voittaa aloituksia

HPK:n oma kasvatti Otto Paajanen oli yksi viidestä hyökkääjästä, joiden kanssa HPK sopi vähän ennen joulua jatkosta. Paajanen teki Juha Koiviston ohella Kerhon kanssa kahden vuoden sopimuksen.

– HPK ilmoitti aika hyvissä ajoin, että se haluaa pitää minut. Sen jälkeen asiaa ei kovin kauan tarvinnut miettiä. Hyvillä mielin tietenkin jatkan täällä, Paajanen sanoi.

Paajanen on yli 300 aloitusta ottaneista pelaajista aloitustilaston kuudentena. Paajasen mukaan aloitustaito on enimmäkseen itse opittu.

– Joskus junnuissa joku saattoi neuvoa, mutta pitkässä juoksussa se on opittu itse. Tärkeintä aloituksessa on nopeus ja voima. Lisäksi vähän pitää katsoa, miten vastustajan maila siinä on, Paajanen selvittää.

Joni Tuulola on palailemassa lähiaikoina HPK:n kokoonpanoon. Ossi-Petteri Grönholm on vielä pidempään sivussa. Petteri Nikkilä ei saanut lisärangaistuksia lauantain Blues-pelin suihkukomennuksestaan ja on mukana tiistaina. (HäSa)

Asiasanat