Uutiset

Vielä kerran ilo irti iskelmästä

Hämeenlinnan kesäteatteri jatkaa vielä hetken kevyen musiikin linjallaan, kun Kirka Babitzinin musiikkia sisältävä näytelmä Kirkan lahje saa ensi-iltansa tällä viikolla. Teatteri on kuitenkin jo jonkin aikaa etsinyt uutta suuntaa.

– Uudistamisen muoto on vaan hakusessa, Hämeenlinnan kesäteatterin toiminnanjohtaja ja tuottaja Martti Töttölä sanoo.

Teatterin hallitus piti keväällä ideapalaveria kesäteatterin toiminnan virkistämiseksi. Myös Hämeenlinnan kaupunginjohdon kanssa on keskusteltu. Suunnitelmia ei Töttölän mukaan kuitenkaan voi vielä julkistaa.

Iskelmälinjalla kova kilpailu
Hämeenlinnan kesäteatteri oli yksi uranuurtajista, kun se alkoi 1990-luvulla tuottaa iskelmämusiikkiin pohjautuvia kesäteatteriesityksiä. Se olisi mielihyvin jatkanut iskelmälinjalla pitempäänkin, mutta samoille apajille tuli liian monta kesäteatteria.

Kevyen musiikin ja iskelmän nimiin vannovat nykyään yhä useammat kesäteatterit ympäri Suomen. Kanta-Hämettä puristavat erityisesti Valkeakosken, Pälkäneen ja Heinolan uudet kesäteatterit.

– Tässä on lähellä niin monta ”iskelmäteatteria”, että kilpailu tuotannoista ja yleisöstä on kovaa, toiminnanjohtaja sanoo.

Vaikka kilpailu on vienyt yleisöä Hämeenlinnasta, tilanne ei ole katastrofaalinen. Tämän kesän esitykseen on myyty ennakkoon 7500 lippua. Sen perusteella odotetaan noin 12000 kävijää.

Huippuvuosina Hämeenlinnassa kävi jopa yli 15000 kesäteatterivierasta.

– Valkeakoskella on vielä uutuudenviehätystä etunaan. Mutta jos olemme vähänkin menettäneet yleisöä sinne, kyllä ne pian palaavat, Martti Töttölä uskoo.

Hämeenlinnan kesäteatterissa on hänen mielestään ihailtavan ammattimainen ja taitava henkilökunta eikä mitään iskelmälaulajia näyttelijöinä.

– Olen siitä hemmetin ylpeä ,hän sanoo.

Kirjoittajista pulaa
Kesäteattereissa on Martti Töttölän mielestä jatkuva pula hyvistä teksteistä. Hänen mielestään pitää ymmärtää, että kesäteatteri on osa matkailubisnestä. Esitysten pitää olla sopivan kevyitä ja niiden pitää vetää massoja.

– Ideoita olisi kyllä, mutta kirjoittamisen aika on kortilla. Eikä komedian kirjoittaminen ole niin helppoa, hän sanoo kokemuksesta.

Musiikkiteatteriin erikoistuneita ammattikäsikirjoittajia taas on hyvin vähän.

Tämän kesän näytelmää Töttölä sekä ohjaaja Otto Kanerva pitävät hyvänä siksi, että siinä on tarinallisuutta enemmän kuin monissa aiemmissa musiikkiesityksissä.

– Esko Janhusen ammattitaito näkyy. Hän on saanut laulut istutettua tarinaan, Töttölä sanoo. (HäSa)